Kotioloissa kaivataan nyt erityisen paljon mukavaa puuhaa ja virikkeitä, sillä korona-pandemia on sulkenut pääosan ohjatusta vapaa-ajantoiminnasta, samoin useimmat koulut ja päiväkodit toimivat erityisjärjestelyillä. Ortodoksisten nuorten liitto ja lukuisat seurakunnat tuottavat poikkeuslain voimassaollessa joka viikko jotain uutta, verkossa jaettavaa sisältöä.
Kannattaa seurata etenkin liiton Youtube-kanavaa, joka kulkee nimellä Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry. Kanavan lyhytosoite on tunyurl.com/onl-tube
Kanavalla julkaistaan uusina julkaisuina mm.
– Ortodoksinen muskari -musiikkikerhotuokioita, tavoitteena on julkaista yksi uusi jakso perjantaisin. Muskaria vetää kanttori Larissa Qvintus-Petsalo, mukana myös Ksenia sekä Justiina-nukke ja muita pehmoleluja.
Ensimmäinen muskarikerta on jo verkossa, tule mukaan!
– Ortodoksisia veisuja, joissa on tekstitys tukemassa mukana laulamista, laulamassa kanttoreiden ns. Orologion-työryhmä, joissain videoissa lapsiryhmä. Sarjan ensimmäinen veisu on “Taivaallinen Kuningas”, saa laulaa mukana!
– Lukutuokio -hetkiä, joissa luetaan ääneen ortodoksisia lastenkirjoja
– Päivän peli -sarjaa, jossa videolla ohjataan kerran viikossa yksi tai kaksi leireiltä ja kerhoista tuttua peliä ja leikkiä.
Monet julkaisuista ovat liiton ja jonkun seurakunnan tai muun kumppanin yhteistuotoksia.
Liiton Instagram-tili on nimeltään @onlry1943
Kanavalla on esillä ajankohtaisia asioita ja vinkkejä. Insta-livenä kokeillaan mm. virtuaalista nupia eli nuortenpiiriä, ensimminen nupi on 24.3. klo 19:30.
Liitto kiittää kaikkia työntekijöitä, vapaaehtoisia, yhteistyöseurakuntia sekä muita kumppaneita talkoohengestä ja yhteisestä julkaisutoiminnasta!
#nousenuoriortodoksi #nupi #muskari #päivänpeli #lukutuokio