Liiton kevätkuulumisia

Tässä tiedoksi muutamia Ortodoksisten nuorten liiton kevätkuulumisia
sekä jäsenetuja.

1) VUOSIKOKOUS
Muistutamme vielä, että Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry:n
sääntömääräinen vuosikokous pidetään lauantaina 23.3.2019 klo 16:30
Tampereen ortodoksisessa seurakunnassa (Suvantokatu 10). Kokouksessa
käsitellään sääntömääräiset asiat, ohessa liitteenä vuosikokouksen
esityslista.
Kokousaineisto eli liiton tilinpäätös 2018 sisältäen
toimintakertomuksen, toimintasuunnitelma 2019 ja talousarvio 2019 sekä
liiton säännöt löytyvät liiton verkkosivulta:

Toimintalinjaukset

Muistathan, että liiton kokouksissa on äänioikeus 15 vuotta täyttäneillä
liiton jäsenillä. Henkilöjäsenellä on käytössään yksi ääni ja
yksittäinen jäsen tai jäsenyhteisön edustaja voi käyttää valtakirjalla
oman äänensä lisäksi yhden muun jäsenen ääniä, maksimissaan kolme ääntä.

Kokouksen aluksi myös kahvitarjoilu, tervetuloa mukaan vaikuttamaan!

2) MUITA LIITON TAPAHTUMIA
– Leirinjohtajakoulutus 22.-24.3. Tampereella (ilmoittautuminen
päättynyt 14.3.)

Leirinjohtajakoulutus Tampereella 22.-24.3.2019

– Lasten ja varhaisnuorten leiri Puroniemessä 4.-7.6.

Lasten ja varhaisnuorten leiri 4.-7.6.2019

– Kristinoppileiri Valamossa 9.-16.6.

Valamon kripari 9.-16.6.2019

– Ortodoksinen musiikkileiri Pyhäkankaalla 1.-4.7. (liitto
yhteistyökumppanina)

Ortodoksinen musiikkileiri 1.-4.8.2019 Pyhäkankaalla

Kullekin ONL ry:n leirille voidaan anomuksesta ottaa 1-2 osallistujaa
ns. vapaapaikalle ja lisäksi voidaan myöntää harkinnan mukaan
maksualennuksia.
Vapaapaikan ja alennuksen perusteena on aina taloudellinen ja
sosiaalinen syy. Lisätietoja:

Yleisinfo

Lisäksi tuemme taloudellisesti (metropoliitta Arsenin nimittämisen
juhlistamiseksi) yhden ikonimaalauksesta kiinnostuneen nuoren
ikonimaalausharrastusta, kiinnostunut voi laittaa liiton toimistolle
vapaamuotoisen avustushakemuksen.

Kokosimme myös muiden ortodoksisten toimijoiden järjestämien lasten-,
nuorten- ja perheleirien tietoja samalle sivulle, kurkkaa ne linkin
kautta. (Jos joku tietämäsi leiri puuttuu listasta, voit laittaa meille
asiasta vinkkiä.)

Kesällä leirille!

3) HYVÄ TIETÄÄ KRIPASTA -sivu
Kesä ja kristinoppileirit lähestyvät ja moni nuori saattaa ihmetellä
mihin on matkalla ja joku vanhempikin kaivata tietoa
kristinoppikoulusta. Kokosimme usein kysyttyjä kysymyksiä – ja
vastasimme niihin.
Kysymykset ja vastaukset löytyvät oheisen linkin kautta:

Kristinoppikoulu

4) AJANKOHTAISET JÄSENEDUT
Verkkokaupassamme on 15.4. asti “Taivasvakuutettu polkupyörä”-
tarinakirja jäsenetuhintaan 12€, koodilla “jäsenale”.

Taivasvakuutettu polkupyörä ja muita tarinoita

Jäsenistömme voi tilata myös kaikkia liiton verkkokaupan kortteja 25%
alennuksella, koodilla “jäsenetu” (tarjous voimassa 15.4. saakka).
Huom! Etu koskee myös UUTTA, ortodoksisen seminaarin kanssa yhteistyönä
tehtyä pääsiäisaiheista korttia, jonka sisällä pääsiäistervehdys
suomeksi, englanniksi, slaaviksi ja kreikaksi:
https://onl.fi/tuote-osasto/kortit/paasiaiskortit/

Voit tukea ortodoksista nuorisotyötä ostamalla tuotteita
verkkokaupastamme, tervetuloa siis kannattaville ostoksille!
https://onl.fi/kauppa/

Jos et ole vielä liiton jäsen, voit liittyä näppärästi esim.:

Jäsenyys


(Liiton henkilöjäsenille ei ole jäsenmaksua.)

5) UUSIA PUUHIA
Taivasvakuutettu polkupyörä -tarinakirjaan liittyy monenlaista mukavaa
oheispuuhaa verkossa, kurkkaa pelejä ja tehtäviä Ortoboxin sivuilta:

Kertomukset

Myös uusimman Tuohustuli-lehden keskiaukeamalla on perheen
pienemmillekin sopiva “Kiire kirkkoon” -lautapeli.

Hyvä tietää kristinoppikoulusta

Mikä on kristinoppikoulu? Kuka voi käydä kristinoppikoulun?
Miten ilmoittaudun kristinoppikouluun? Miten pukeudutaan leirillä ja päätösliturgiassa? Miten kristinoppikoulun käymistä voi juhlia? Mitä annetaan lahjaksi kriparin päättävälle nuorelle?

Kesä ja kristinoppileirit lähestyvät ja moni nuori saattaa ihmetellä mihin on matkalla ja joku vanhempikin kaivata tietoa kristinoppikoulusta. Kokosimme usein kysyttyjä kysymyksiä – ja vastasimme niihin.

Lue kysymykset ja vastaukset:
https://onl.fi/tapahtumat/kristinoppikoulu/

Vapaapaikkoja liiton leireille

Kesä lähestyy ja moni odottaa innokkaasti leirielämyksiä. Vaikka ONL ry:n leirit ovat lähtökohtaisesti kohtuuhintaisia, voi leirimaksu olla joissakin perheissä suuri haaste.

Liitto toivoo, että talous ei olisi este osallistua ortodoksiselle leirille ja siksi kullekin ONL ry:n leirille voidaan anomuksesta ottaa 1-2 osallistujaa ns. vapaapaikalle ja lisäksi voidaan myöntää harkinnan mukaan maksualennuksia.

Vapaapaikan ja alennuksen perusteena on aina taloudellinen/ sosiaalinen syy.

Vapaapaikkaa tai alennusta haetaan vapaamuotoisella hakemuksella, jossa tulee olla selkeät perustelut (perheen kokonaistilanne, erityisesti taloustilanne), miksi juuri tämän osallistujan tulisi voida osallistua leirille alennetulla leirimaksulla.

Hakemukset lähetetään joko postitse liiton katuosoitteeseen tai sähköpostilla onl (at) ort.fi, mieluiten viimeistään muutamia viikkoja ennen kyseistä leiriä. Päätökset vapaapaikoista ja alennuksista tekee liiton johtokunnan valtuuttama työryhmä.

Tuki koskee erityisesti Lasten ja varhaisnuorten leiriä, Kristinoppileiriä ja Musiikkileiriä, mutta voidaan myöntää myös mihin tahansa muuhun liiton tapahtumaan tai koulutukseen. Katso tapahtumatarjontamme:

Tapahtumat


___

HUOM! Tänä vuonna tuemme metropoliitta Arsenin intronisaation juhlistamiseksi myös 1-2 ikoninmaalauksesta kiinnostunutta lasta tai nuorta vapaavalintaisen ikoninmaalauskurssin osallistumis- tai tarvikemaksussa. Vapaamuotoinen anomus tulee lähettää muutamaa viikkoa ennen tapahtumaa sähköpostitse osoitteeseen onl (at) ort.fi

___

(Photo by George Hodan)

Camp tuition fees can be a problem and therefore the Orthodox Youth Association of Finland (ONL) offers financial aid to 1-2 participants of each of its camps. The aid is aimed for the Orthodox participants living in Finland and with demonstrated financial need. Requests for financial aid should be submitted to onl (at) ort.fi The requests will be handled by a special comittee.

 

Leirinohjaajahaku alkaa!

ONL ry hakee leirinohjaajia!
Ohjaajia tarvitaan Puroniemessä 4.-7.6. järjestettävälle lasten ja varhaisnuorten leirille sekä
Valamossa 9.-16.6. järjestettävälle kristinoppileirille.

Kultakin leiripäivältä ohjaajat saavat palkkaa kokemuksen ja tehtävien mukaan, sekä ilmaisen majoituksen ja ruokailut. Matkakulut asuinpaikan ja leiripaikan välillä korvataan edullisimman mahdollisen kulkuneuvon mukaan. Valinnassa on eduksi, jos on suorittanut leirinohjaajien peruskurssin aiemmin tai kuluvana keväänä.
Leireille tarvitaan monenikäisiä ohjaajia erilaisiin tehtäviin, mm. ryhmänohjaajia, eri aiheiden asiaohjaajia, yleisohjaajia sekä Valamon kriparille leiriteologi.

Kaikkien ohjaajiksi valittavien tulee osallistua leirin ennakkosuunnitteluun sovittavalla tavalla (esim. sähköpostitse). Käytännön työskentely alkaa jo leiriä edeltävänä päivänä, lasten ja varhaisnuorten leirin palkallinen suunnittelupäivä on 3.6. ja Valamon kristinoppileirin 8.6.

Kirjalliset hakemukset on lähetettävä ONL:n toimistolle 10.3.2019 mennessä osoitteella: ONL ry, Kirkkokatu 18 A+B 17, 80100 Joensuu tai sähköpostitse liitetiedostona osoitteella onl (a) ort.fi.
Kaikille hakeneille ilmoitetaan valinnoista huhtikuussa. ONL ei palkkaa ohjaajia seurakuntien leireille, mutta voit ilmoittautua ”ohjaajapankkiin”, josta välitämme seurakunnille sopivien ohjaajien yhteystietoja. Ohjaajapankkiin voit ilmoittautua vaikka et hakisi ONL:n leireille töihin.

Kerro kirjallisessa hakemuksessasi ainakin seuraavat asiat:

  • Nimesi ja syntymäaikasi
  • Yhteystietosi (osoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite)
  • Miksi leirinohjaustyö kiinnostaa, miksi olisit hyvä leirinohjaaja?
  • Aiempi työ- ja leirikokemuksesi, harrastuksesi, mahdollinen kielitaito
  • Minkä ajan olet käytettävissä? Haetko myös perheleirille?
  • Mille leirille erityisesti haluaisit ohjaajaksi?
  • Ilmoittaudutko samalla ns. ohjaajapankkiin?

Lisätietoja: onl (a) ort.fi tai 050 4658173

P.S. Täysi-ikäiset huomatkaa myös Armenian ohjaajavaihto!

Puroniemen ystävät ry:n leirit Puroniemessä
Samalla hakemuksella voit hakea ohjaajaksi myös Puroniemen ystävät ry:n järjestämille leireille. Välitämme tiedot eteenpäin heille valintoja varten.
Ollaan yhdessä -leiri 1.-5.7.2019
Perheleiri 8.-12.7.2019

Myös seurakunnat hakevat ohjaajia leireilleen, lisäämme alle linkkejä hakuilmoituksiin. Monet seurakunnat palkkaavat leireilleen pääsääntöisesti omia jäseniään, mutta aina sopivia hakijoita ei ole riittävästi, joten muidenkin kannattaa hakea.

Helsingin seurakunnan leirien työntekijähaku päättyy 28.2. Lisätietoja: https://hos.fi/henkilokuntaa-kesan-2019-leireille/

Joensuun seurakunnan leirien ohjaajahaku päättyy 28.2. Lisätietoja nuorisotoimen fb-sivulla.

Jyväskylän seurakunnan leirien ohjaajahaku päättyy 28.2. Lisätietoja: https://jklort.fi/2019/02/01/ohjaajahaku-kesan-leireille-on-kaynnistynyt/

Kuopion seurakunnan leirien ohjaajahaku päättyy 28.2. Lisätietoja: https://www.ort.fi/kuopio/haetaan-ohjaajia-kesan-2019-leireille/

Oulun seurakunnan leirien ohjaajahaku päättyy 31.3. Lisätietoja: http://www.oulunortodoksinenseurakunta.fi/leirit-ja-tapahtumat/

Saimaan seurakunta hakee ohjaajia lasten ja perheiden praasniekkaleirille, joka järjestetään Visulahdessa 27.-29.6. Hakemukset 17.3. mennessä i Mikolle: mikko.mentu (a) ort.fi tai postitse: Saimaan ort. srk, i Mikko Mentu, Paavalinkatu 4, 50100 Mikkeli

Taipaleen seurakunnan leirien ohjaajahaku päättyy 11.3. Lisätietoja: https://ort.fi/taipale/2019/01/21/seurakunta-etsii-nuoria-kesatoihin/

Tampereen ja Vaasan seurakuntien yhteiselle kriparille voi hakea 3.3. saakka. Lisätiedot ja hakulomake.

Turun seurakunnan leirien ohjaajahaku päättyy 1.3. Lisätietoja: http://www.turkuort.fi/uutiset/kesatoita-tarjolla/

Nuorisotyöpäivät Läyliäisisissä 20.-22.1.2019

Ortodoksiset NUORISOTYÖPÄIVÄT järjestetään 20.-22.1.2019 “Lällyssä” eli Kaunisniemen leirikeskuksessa, Lopen Läyliäisissä. Tapahtuman järjestetään yhteistyössä Helsingin ortodoksisen seurakunnan kanssa ja Opintokeskus Siviksen tuella.

Linkki päivien palautelomakkeeseen tässä!

 

KENELLE?
Nuorisotyöpäivät on ortodoksisten seurakuntien ja järjestöjen nuorisotyöntekijöiden, opettajien ja nuorisotyöstä kiinnostuneiden koulutus- ja verkostoitumistapahtuma. Päivien tavoitteena on tarjota tietoa ja näkökulmia nuorisotyön ajankohtaisista teemoista alustusten, keskustelujen ja työpajatyöskentelyn kautta sekä kasvattaa toimintaintoa ja lujittaa kirkollista yhteishenkeä.

MITÄ?
Vuoden 2019 nuorisotyöpäivät alkavat iloisen yhdessäolon ja verkostoitumisen hengessä “läyliäisläisen illallisen” ja saunomisen merkeissä. Päivillä käydään keskustelua kirkosta vuonna 2030 sekä epämuodollisen osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta nuorisotyössä. Työskentelyä alustaa Partion työelämätaitojen projektipäällikkö Laura Kalervo Partion nuorisoalan osaamiskeskuksesta.

Lisäksi kuullaan asiatietoa huumeista, erityisesti kannabiksesta, ja saadaan toimintaohjeita päihdetilanteiden kohtaamiseen esim. leireillä. Asiantuntijana on projektipäällikkö Kim Kannussaari (Kannabisinterventio-hankkeestaEhyt ry:stä.

Ohjelmassa on myös ns. “kiteytyksiä” eli lyhyitä esittelyjä eri seurakuntien hyvistä käytänteistä, esim. kummikoulusta, 4-vuotiaiden merkkipäiväjuhlista ja nuorten aikuisten toiminnasta.

Työpajoissa osallistujat saavat selkeitä eväitä esim.  lyhytelokuvanteon ohjaamiseen.

Ohjelma pdf-muodossa

OHJELMA
su 20.1.
18       Saapuminen
19        Läyliäisläinen illallinen
20:30 Escaperoom, Jaso Pössi, HOS
Saunailta ja vapaata seurustelua

ma 21.1.

8:30    Aamurukoukset
9          Aamupala
10-12   Non-formaalin osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen,
              työskentelyä vetää projektipäällikkö Laura Kalervo, Suomen Partiolaiset
12:15    Lounas
13:15    Kiteytys: 4-vuotiaiden merkkipäiväjuhla, HOS
13:30   Kiteytys: Nuorten aikuisten toiminta, HOS
13:45   Asiaa huumeista ja keskustelua, projektipäällikkö Kim Kannussaari, Ehyt ry
15:15    Työpajat, osa 1: Lyhytelokuva, Ari Koponen, ONL ry
16:30   Päivällinen
17:30   Työpajat, osa 2: Kädentaito, Kristiina Klubb, HOS
19         Kirkko 2030 -yhteinen teemakeskustelu
20        Iltapala ja iltarukoukset
21         Vapaata aikaa, saunat

ti 22.1.

8:30    Liturgia
Brunssi
Kiteytys: Kummikoulu, HOS
Päätössanat
12         Matkaanlähtökahvit
12:30   Hyvää kotimatkaa!


Tapahtuman isäntäseurakuntana toimii Helsingin ortodoksinen seurakunta, joka tarjoaa osallistujille majoituksen ja ateriat eli näillä nuorisotyöpäivillä ei ole erillistä osallistumismaksua. Maksuttomuuden edellytyksenä on kuitenkin OMAT LIINAVAATTEET sekä sitova ilmoittautuminen. Kulkemiset jokainen osallistuja maksaa itse tai esim. taustayhteisönsä kautta.

Päivät alkavat sunnuntaina 20.1. klo 18, tarvittaessa ONL ry järjestää yhteiskyydin Riihimäen asemalta leirikeskukseen sunnuntaina ja vastaavasti tiistaina takaisin, viimeistään klo 14.

ILMOITTAUTUMINEN ja ruokavalio
Ilmoittautumaan pääset 14.1.2019 klo 14 saakka juuri tämän linkin kautta (näin voidaan koota näppärästi esim. huonejakoon tarvittavat toiveet). Muistathan ilmoittaa erikseen mahdolliset erityisruokavaliotarpeesi Kaunisniemen keittiöön eli ari.kanerva(at)ort.fi
Ilmoittautuminen on sitova eli mahdolliset peruutukset tulee tehdä viimeistään 15.1.2019 sähköpostitse osoitteeseen kaarina.lyhykainen (a) ort.fi. (Myöhemmin tulleista peruutuksista ja poisjäänneistä joudumme perimään 50€ maksun, sillä keittiö laskuttaa järjestäjiä ilmoittautumisten perusteella. Sairastapaukset ovat poikkeus, ilmoita kuitenkin niistäkin heti kun mahdollista.)

Sydämellisesti tervetuloa mukaan testaamaan uudenlaisia nuorisotyöpäiviä ja tutustumaan uusittuun Kaunisniemeen!

Kannustusrahoja lapsi- ja nuorisokerhoille

Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry avasi 75-juhlavuotensa kunniaksi aktiivisille ortodoksisille lapsi- ja nuorisokerhoille suunnatun kannustusrahahaun.

Hakemuksia tuli kaikkien kolmen hiippakunnan alueelta ja 75€ suuruinen kannustusraha myönnettiin 12 kerholle:

  • Nuortenkerho Lössi, Kajaani, vetäjänä Noora Lumpo
  • Pyhän Kolminaisuuden kirkon ponomarikerho, Helsinki, vetäjinä Andrei Harginen ja Miroslav Natrusnyy
  • Ilomantsin sinapinsiemenkerho, vetäjinä Maire Kärkkäinen ja Eija Pulkkinen
  • Jyväskylän ortodoksisen seurakunnan nuorisokuoro, vetäjänä Jooa Sotejeff-Wilson
  • Bunukat -lastenkerho & ponomarikerho, Iisalmi,
    vetäjinä Svetlana Kononova, Milla-Moona Miettinen, Emilia Ollikainen ja Panu Patrikainen
  • Vanu – Kuopion ortodoksisen seurakunnan varhaisnuorten kerho, vetäjänä Kerttu Snäkin
  • Nuortenillat, Oulu, vetäjänä Tuukka Rantanen
  • Oulun lapsikuoro, vetäjänä Helena Matsi
  • Kemin lastenkerho, vetäjänä Helena Matsi
  • Joensuun perhekerho, vetäjänä Irinja Kalavainen
  • Tuohuskerho, Kiuruvesi, vetäjänä Heli Oksanen ja äitejä
  • Lohjan kirkkokerho, vetäjänä Katariina Murto
Kuva Kajaanin seurakunnan kerhotilasta.

Ortodoksisten nuorten liitto toivottaa monia armorikkaita kokoontumishetkiä kaikille kuorolaisille, kerholaisille, heidän vanhemmilleen sekä kerhojen vetäjille.

Palkitsemiset luovutetaan Pyhän Nikolaoksen juhlan aikaan, kullekin kerholle sopivan liturgian tai muun kokoontumisen yhteydessä.

Haettavissa kannustusrahaa lapsi- ja nuorisoryhmille

Mitä sinun ortodoksinen lastenkerhosi, nupisi tai partioryhmäsi tekisi 75 eurolla? Kävisi keilaamassa? Ostaisi tyynyjä ja vilttejä? Pitäisi pizzaillan? Hankkisi askartelutarvikkeita? Ostaisi kaikille kaularistit? Järjestäisi kirkkokahvit?

ONL ry jakaa 75-juhlavuotensa kunniaksi 10 kpl 75€ kannustusrahoja aktiivisille,
ortodoksisille lapsi- ja nuorisoryhmille, myös aivan pienet ryhmät voivat hakea tätä rahaa.

Hae ryhmällesi apurahaa vapaamuotoisella hakemuksella; sähköiset hakemukset tulee toimittaa 20.11.2018 mennessä osoitteeseen onl (at) ort.fi

Hakemuksesta tulee ilmetä seuraavat asiat:
– Mille tai millaiselle ryhmälle apurahaa haetaan? (Montako osallistujaa rymässä on, minkä ikäisiä, missä ryhmä kokoontuu ja kuinka usein tms.)
– Hakijan tiedot (nimi, osoite, puhelinnumero, rooli suhteessa ryhmään)
– Ryhmän vetäjien tai vastuuhenkilöiden nimet
– Luemme myös mieluusti mitä ryhmäsi tekisi 75 eurolla.

Avustuksen saajista päättää marraskuun lopussa kolmihenkinen toimikunta, johon kuuluvat liiton johtokunnasta Larissa Qvintus-Petsalo ja Antti Kokkonen sekä työntekijöistä toiminnanjohtaja Maria Kauppila.

Hyvää palautetta Kulmakivestä!

Designed by Creativeart

Kulmakiven palautekyselyyn on tullut mukavasti vastauksia, mutta lisääkin otetaan mieluusti vastaan!

Vastanneista 92% suosittelisi Kulmakiveä kaverille!
Vastaajille jäi keskimäärin hyvä fiilis ja järjestelyt onnistuivat hyvin (kummassakin keskiarvo hiukan yli 4).
Käytännössä kaikki toivoivat että seuraava Kulmakivi järjestettäisiin ensi vuonna tai viimeistään seuraavana.
Ehdottomasti paras tai hauskin asia tapahtumassa oli vastaajien mielestä kaverit ja vanhojen sekä uusienkin tuttujen tapaaminen. Ohjelmasta eniten mainintoja saivat kaupunkisuunnistus, disco, iltajuhla ja jumalanpalvelukset.

Kehittämistä olisi vastaajien mielestä siinä että olisi enemmän aikaa ja paikkoja hengailla kavereiden kanssa ja valvoa myöhempään. Myös tutustumista kaivattiin. Muutama mainitsi myös paremman patjan 🙂

Järjestäjienkin puolella harmiteltiin sitä, etteivät tilat oikein antaneet myöten vapaalle valvomiselle ja yötä myöten hengailulle kavereiden kanssa. Jatkossa yritetään ratkaista tämä esimerkiksi erillisillä ns. hiljaisilla ja ei-hiljaisilla majoitustiloilla. Nyt hiljaisuuden jälkeen hengailussa ja valvomisessa oli ongelmana se, että halukkaat saisivat kuitenkin nukkua rauhassa, eivätkä pitkin yötä nukkumaan kömpivät huonekaverit häiritsisi. Vaikka kuinka ajattelisi että “minä ihan hiljaa hiivin nukkumaan, eihän se ketään häiritse”, niin isossa joukossa se ei noin vain onnistukaan 🙂

Kaikki palaute on arvokasta seuraavan tapahtuman suunnittelussa, kiitokset siis kaikille palautetta antaneille!

  • Tutustumista lisätään ehdottomasti ohjelmaan jossakin muodossa.
  • Hiljaisuuden jälkeen hengailua yritetään mahdollistaa majoitusjärjestelyillä.
  • Kaupunkisuunnistuksen tyyppinen rento tekeminen otetaan ohjelmaan jatkossakin.

Missähän seuraava Kulmakivi järjestetään? Heitelkäähän ideoita!

Tilaa ONL-huppari tai -tuulitakki!

Bongasitko Kulmakivessä näitä hienoja ONL-takkeja tai huppareita?
Nyt on uusi tilaisuus saada itselleen supersiisti ONL-huppari tai tuulitakki!

Hintakin on vain 45 euroa (+ toimituskulut)
Hupparia saatavilla myös senttikokoisena hintaan 30 euroa. Katso värit ja kokotaulukko: Lasten_huppari

Hupparin/takin rintapieleen painatetaan ONL-logo joko mustana tai valkoisena kankaan väristä riippuen.

Tee tilaus viimeistään 11.10. sähköpostitse onl (a) ort.fi

Muista mainita viestissä nimesi, postiosoitteesi, toimitetaanko tuotteet postitse vai noudatko toimistolta, sekä tietenkin tilattava tuote, väri ja koko. Aikuisten hupparissa on sekä ns. unisex- että lady-malli, mainitse kummanko niistä tilaat.

Tilaukset ovat sitovia, koska tuotteet painatetaan tilauksen mukaan. Lasku lähetetään tuotteen mukana.

Viereisessä kuvassa ylärivissä tuulitakit (valkoinen, vihreä, tummansininen ja musta) ja alarivissä musta ja sininen huppari. Tilattavissa kuitenkin kaikki alla olevan “katalogin” värit.
Aikuisten mallit ovat Printer Active Wearin malleja, lasten huppari on merkiltään Fruit of the Loom.

Tasa-arvotekoja vaalivuoteen 2019

Kirkon yhteistyöjärjestöt kannustavat seurakuntia ja seurakuntalaisia huomioimaan tasa-arvonäkökulman kirkon vaalivuotena.

Vuosi 2019 on vaalivuosi Suomen ortodoksisessa kirkossa. Keväällä valitaan valitsijamiesvaalilla uudet edustajat kirkolliskokoukseen ja syksyllä kaikki äänioikeutetut pääsevät äänestämään uusia luottamushenkilöitä seurakuntien valtuustoihin.

Se, onko ehdokkaina yhtä lailla miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja, enemmistöjen ja vähemmistöjen edustajia, on tasa-arvokysymys. Saammeko kaikki oman äänemme kuuluviin ja onko kirkossamme eri ryhmiä edustavia ehdokkaita?

Kirkolliskokous on Suomen ortodoksisen kirkon ylin päättävä elin. Seurakuntien valtuustot taas vastaavat päätöksistä paikallistasolla. Kirkolliskokoukseen valitaan 18 maallikkojen edustajaa ja seurakunnat päättävät ehdokkaista vuodenvaihteen jälkeen. Syksyllä 2019 julkaistaan puolestaan seurakuntavaalien ehdokkaiden nimilistoja. Seurakuntavaaleissa äänioikeus on ensimmäistä kertaa kaikilla 16 vuotta täyttäneillä seurakunnan jäsenillä.

Nuori, muista äänestää! Nuori, asetu ehdolle!

Mitä monipuolisempi edustus, sitä paremmin toteutuu kirkon koko täyteyden arvo kirkkomme ja seurakuntiemme vastuunkannossa!

Filantropia ry, Pyhien Sergein ja Hermanin veljeskunta ry ja Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry rohkaisevat ja kannustavat seurakuntalaisia ottamaan huomioon tasa-arvonäkökulman uusia ehdokkaita valittaessa kirkolliskokousta ja tulevia seurakuntavaltuustoja varten.