Ilmoittautuminen avataan marraskuun alussa.

Huomioithan että tämä tapahtuma on koulutus, joka on tarkoitettu leirinohjaajana toimimisesta kiinnostuneille ja sellaisille, jotka ovat valmiita panostamaan kurssin hyvätasoiseen suorittamiseen. Et voi siis ilmoittautua mukaan vain tapaamaan kavereita tai hengaamaan. 

Osallistujan tulee olla vähintään 15-vuotias ja kristinoppikoulun käynyt (mahdollisissa erikoistapauksissa ota erikseen yhteyttä toimistoomme).

---------------------------

Toinen samansisältöinen kurssi järjestetään Joensuussa 5.-7.2.2027. Lisätiedot ja ilmoittautumisohjeet löytyvät lähiviikkoina: https://ortjoensuu.fi/lapset-ja-nuoret/koulutus

Kannustamme erityisesti Joensuun, Taipaleen, Kuopion ja Saimaan seurakuntien nuoria osallistumaan Joensuun kurssille.

---------------------------

Leirinohjaajien peruskurssi antaa perustaidot leirinohjaajana toimimiseen. Kurssi on suunnattu erityisesti nuorille, joilla ei ole vielä kokemusta leirinohjaajana toimimisesta. Painopisteenä on ortodoksinen leiritoiminta. Kurssi onkin edellytyksenä ohjaajantöille useimmissa seurakunnissa ja ONL:n leireillä.

Kurssi toteutetaan Opintokeskus Siviksen koulutusmallina ja siitä saa halutessaan merkinnän (1 opintopiste) viralliseen koulutusrekisteriin (KOSKI).

Kurssiin liittyy pieniä ennakkotehtäviä. Tehtävät hyväksytysti suorittamalla vahvistat ilmoittautumisesi kurssille. Mikäli tehtäviä ei ole palautettu, ilmoittautuminen raukeaa (ja paikka vapautuu mahdolliselle jonottajalle). Tehtävät palautetaan ilmoittautumisvahvistuksen ohjeiden mukaisesti.

Jos tehtävissä on täydennettävää, siitä lähetetään viestiä muutaman päivän kuluessa vastaamisesta (joululomien aikana palautetut tehtävät kuitataan 7.1.). Seuraathan siis säännöllisesti ilmoittamaasi sähköpostia. Jo etukäteen kannattaa tutustua Leirinohjaajan eväsreppu 1 -materiaaliin.

Ilmoittautuminen avataan marraskuun alussa. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 24.1.
Kurssilla on rajallinen määrä tilaa ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Osallistumismaksu on 70 euroa. Kannattaa jo hyvissä ajoin selvittää, osallistuuko oma seurakuntasi kurssin kustannuksiin jollakin tavalla. Myös vapaapaikkoja ja alennettuja maksuja voidaan myöntää taloudellisin ja sosiaalisin perustein, katso lisätiedot täältä.
Muistathan että ilmoittautuminen on sitova! Jos et pääsekään tulemaan kurssille, tulee siitä ilmoittaa 24.1. mennessä, tai sairastapauksessa heti kun mahdollista.
Osallistumismaksu kattaa koulutuksen, ruokailut ja majoituksen kurssin aikana, kyydin Tampere-AitO-keskus-Tampere, sekä perustason tapaturmavakuutuksen. Kyydit kotoa Tampereelle ja takaisin jokainen järjestää ja kustantaa itse, tai yhdessä oman seurakunnan kanssa.

Perjantaina järjestämme yhteiskuljetuksen rautatieasemalta AitO-keskukseen. Aikataulu tarkentuu juna- ja bussiaikataulujen mukaan, tavoitteena lähtö klo 18-19 välillä.

Sunnuntaina siirrymme tilausbussilla liturgiaan Tampereen kirkkoon ja sen jälkeen on lounas ja todistustenjako seurakuntasalilla. Ohjelma päättyy klo 13 mennessä srk-salilla (Tuomiokirkonkatu 27). Sieltä siirrytään kävellen tai omin kyydein kotimatkalle, sekä rautatieasemalle että linja-autoasemalle on matkaa vain noin 400m.

Kurssi järjestetään yhteistyössä Opintokeskus Siviksen ja Tampereen ortodoksisen seurakunnan kanssa.
Kurssin johtaja on Annakaisa Onatsu. Kouluttajina toimii joukko kokeneita työntekijöitä ja ohjaajia.

Opintokeskus Sivis1.png

Takaisin yläosaan
Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Voit muuttaa valintojasi asetuksista
1 Ostoskorin tuotemäärä
Ostoskori
Yhteensä:
0,00€