Ehtoollinen on yhteyden mysteeri – katso uusi video ehtoollisesta

Vietämme tänään, suurena torstaina, Pyhän Herran Ehtoollisen asettamisen muistoa. Tähän liityen on julkaistu Ortodoksisuuden mitä, miksi, miten-videosarjassa uusi osa ”Ehtoollinen”. Video opettaa ehtoollisen sakramentin asettamisesta, merkityksestä ja ehtoolliseen osallistumisesta.

Videota on tehty mukavasti myös talkoovoimin, esimerkiksi Tampereen ortodoksisen seurakunnan nuorista Martin Haukka kuvasi osan materiaalia ja Eino Piiroinen näyttää videolla ehtoolliseen osallistumisen mallia. Filantropia ry:n kautta mukaan saatiin myös kuvamateriaalia Afrikasta.

Käsikirjoituksen rungon laati uskonnonopettaja Maura Ihatsu ja lukijana toimii Porin tiistaiseurastakin tuttu Juhani Koskimaa. Videon äänitys ja editointi ovat Markus Hännisen jo tunnetuksi tullutta, hyvin kaunista käsialaa. Videon ovat tuottaneet Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry, Filantropia ry sekä PSHV ry.

Video avaa kauniisti sitä, että ehtoollinen on Kirkon elämän keskipiste ja meidän ikkunamme Jumalan valtakunnan ateriapöytään. Ehtoollinen on yhteyden ja ykseyden mysteeri: siihen osallistuminen yhdistää meidät paitsi omaan seurakuntaamme, samalla koko maailmanlaajuiseen ortodoksiseen Kirkkoon sekä näkymättömään maailmaan.

Muistetaan siis, että ehtoollinen on iloinen asia. Se on annettu meille sielun ja ruumiin terveydeksi, Jumalan kunniaksi ja iankaikkiseksi elämäksi. Kun ehtoollisen nautittuamme palaamme maailmaan, viemme palan Jumalan valtakuntaa sinne mukanamme, olemalla maailmassa ilona ja valona.

#rohkeastiortodoksi #pyhämysteerio #ehtoollinen #eucharistia #Причастя #Причастие #nattvarden #orthodoxlife #orthodoxtheology #ortodoksistateologiaa #ortodoksisuudenmitämiksimiten #frimodigtortodox #heligtmysterium #сміливийправославний #святетаїнство

Liitolle uusia johtokunnan jäseniä sekä puheenjohtaja

Rovaniemellä leirikeskus Leirikarissa ja verkossa 25.3.2023 pidetyssä ONL ry:n vuosikokouksessa valittiin liiton johtokuntaan kolme uutta jäsentä.

Liiton uudeksi puheenjohtajaksi valittiin yhteisöpedagogi Antti Potkonen Joensuun ortodoksisesta seurakunnasta. Antti tekee ammatikseen kunnallista nuorisotyötä ja lisäksi hänellä on monipuolinen kokemus ortodoksisena ohjaajana, mm. Helsingin, Kainuun ja liiton leireiltä. 32-vuotias Antti on ollut myös liitossa töissä vuosina 2015-2017 sekä toiminut liiton johtokunnan jäsenenä.

Tommi Kallisen ottamassa kuvassa kristinoppileirin johtajana 2016 toiminut Antti on kriparyhmän kanssa vierailulla Lintulan luostarissa ja tervehtii äiti Kseniaa.

Erovuorossa olleiden Anna Kasdagliksen ja Karina Huttusen tilalle valittiin liiton johtokunnan uusiksi jäseniksi teologian opiskelija Mikael Honkaselkä (Kuopio/ Joensuu) sekä mielenterveysalalla työskentelevä ja monessa aktiivinen Leena Fofonoff (Sevettijärvi/ Rovaniemi).

Lämpimät kiitokset poisjäävälle puheenjohtajalle, isä Kaarlo Saarennolle sekä Annalle ja Karinalle isosta panoksestanne liiton hyväksi!

Toivotamme uusille ja vanhoille luottamushenkilöille ja kailkille nuorisotyötä tekeville monia armorikkaita vuosia! Määŋgid äärmreeʹǧǧes iiʹjjid pukid kook lie mieʹldd nuõrituâjast!

#rohkeastiortodoksi #onlry#nousenuoriortdoksi #onlry80vuotta

Rohkeasti ortodoksi

Ortodoksisten nuorten liiton 80-vuotisjuhlavuoden pääteema on “Rohkeasti ortodoksi”.

“Erilainen ei ole vääränlainen, vaan ainutlaatuinen. Kun olemme avoimesti ja peittelemättä ortodokseja, myös muut oppivat arvostamaan meitä.”
Isä Kaarlo Saarento, Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry:n puheenjohtaja

Rohkeasti ortodoksi on Ortodoksisten nuorten liiton 80-vuotisjuhlavuoden pääteema. Teema sopii mainiosti myös siihen, että kirkko juhlii 100 vuotta osana Konstantinopolin patriarkaattia. Lisäksi vuonna 2023 myös uskonnonvapauslaki täyttää 100 vuotta.

ONL:n puheenjohtaja, isä Kaarlo Saarento pohtii teemaa Tuohustuli-verkkolehden artikkelissa:
— Tänä päivänä me ortodoksit elämme Suomessa yhä vähemmistönä enemmistön keskellä. Onneksi enää harva joutuu sen vuoksi kiusatuksi koulussa tai kavereiden kesken. Silti vieläkin monella meistä on kokemusta vaikkapa siitä, miltä tuntuu olla ainoa oppilas omalla uskontotunnilla, arvelee isä Kaarlo.

—  ”Rohkeasti ortodoksi” -teema kannustaa meitä olemaan ylpeitä omasta ortodoksisuudestamme ja pitämään sitä esillä arjessa.
—  Meitä kutsutaan elämään rohkeasti omana itsenämme, kuten kirkkomme lapsia ja nuoria jo vuosikymmenet sitten, Erilainen ei ole vääränlainen, vaan ainutlaatuinen, summaa isä Kaarlo ja jatkaa:
— Kun olemme ainutlaatuisia avoimesti ja peittelemättä, myös muut oppivat arvostamaan meitä sellaisina.

Helmiemilia Malin on nuori aktiiviortodoksi ja hän hahmottaa rohkeasti ortodoksina elämistä näin:
— Voimme tuoda rohkeasti esille katsomustamme esimerkiksi siihen liittyvässä keskustelussa ja kertoa ortodoksisesta elämäntavasta siitä kiinnostuneille ihmisille. — Omassa elämässäni tämä on näkynyt esimerkiksi siten, että olen pitänyt esitelmää lukiossani ortodoksisuudesta ja samalla esitellyt ortodoksisia esineitä, kuten ikoneita. Minulle on myös ollut luonnollista olla avoin juhliin liittyvistä perinteistä, kuten pääsiäisen vietosta.

Helmiemilian Tuohustuli-jutun voit lukea kokonaisuudessaan täältä ja isä Kaarlon lukea täältä.

Pääteeman iloinen ilme
Rohkeasti ortodoksi -teeman logon on suunnitellut Anni Repo, joka aloittaa myös Tuohustuli-liitteen taittajana numerosta 2/2023 alkaen.
Valitsimme ilmeeseen kirkkaita ja iloisia värejä, joilla saa aikaan sekä virallisia että hauskoja yhdistelmiä. Osa sävyistä on tuttuja ONL:n virallisesta logosta ja fonteissa on sukunäköä mm. Ortodoksisto.fi -sivuston logon kanssa.
— Tavoitteena oli värikäs ja mieleen jäävä logo, jossa on elämää ja lapsekastakin ilmettä, kun kyseessä on erityisesti lasten ja nuorten liiton teema, kertoo Anni Repo.

Graafinen ilme on koko kirkon ja kaikkien seurakuntien vapaasti käytettävissä ja siihen voi tutustua täällä.

Voihan perhe! -videosarja
Rohkeasti ortodoksi -teemaan liittyen putkahtaa tänä keväänä ONL:n YouTube -kanavalle Voihan perhe! -videosarja, jossa isä Joonas Ratilainen käsittelee erilaisia asioita ja perhearkea vähemmän tunnetusta näkökulmasta.
—  Minulla on vähän sellainen kokemus, että paastoamisesta ja kilvoittelusta on yksipuolista opetusta tarjolla ja katekumeenejakin asia askarruttaa paljon ja se usein typistyy vain listaksi mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä, avaa isä Joonas videoidensa taustoja.
—  Toimittuani diakoniapappina Joensuussa ja pienperheemme isänä on minullekin tullut pappina vähän erilainen perspektiivi siihen, mitä kaikkea kilvoittelu on.
—  Olen ajatellut käsitellä erilaisia eteeni tulleita kysymyksiä, kuten vaikkapa miten ortodoksikristityn kilvoitus voi onnistua kodissa, jossa sairastumiset, väsymys tai uupumus vaikeuttavat kirkossa käyntiä? Miten paastotaan ekumeenisissa perheissä, sairauden tai vaikkapa syömishäiriön kanssa? Miten kertoa ortodoksisuudesta lapsille ja ylläpitää suhdetta kirkkoon ja jumalanpalveluksiin? Miten toimin, kun kirkossa loukattiin ja peloteltiin lapsia ja nyt he eivät uskalla eivätkä halua lähteä kirkkoon?

Kuusi videota julkaistaan suuren paaston aikana ja ensimmäinen niistä julkaistaan ensimmäisellä paastoviikolla eli viikolla 8.

Nuoria Jyväskylän ortodoksisessa kirkossa Kulmakivi-festareiden aikaan. Kuva: Emilia Ollikainen

Hyvää temppeliintuomisen juhlaa sekä kansainvälistä ortodoksisten nuorten päivää 2.2. kaikille!

#rohkeastiortodoksi #proudlyorthodoxchristian #nousenuoriortodoksi #onlry1943

Teksti: Maria Kauppila, toiminnanjohtaja, ONL ry
Kuva: Emilia Ollikainen
Logo: Anni Repo

Kuulumisia liiton vuodesta 2022

TAKAISIN TAPAHTUMAELÄMÄÄN

Vuosi 2022 oli jo liiton 79. toimintavuosi ja koronahaasteiden jälkeen päästiin taas toteuttamaan monenlaista ohjelmaa, mm. voitiin vihdoin järjestää valtakunnalliset Kulmakivi-nuorisofestarit!

Samassa yhteydessä järjestettiin myös laatuaan tiettävästi ensimmäinen kirkolliskokousedustajien ja nuorten paneelikeskustelu, johon yleisö saattoi osin osallistua kännykkäsovelluksen avulla.

Toimintakalenterissa olivat myös leirinohjaajien peruskurssi, Valamon Kristinoppileiri ja Puroniemen lastenleiri. Muutaman vuoden tauon jälkeen voitiin jatkaa myös nuorisovaihto-ohjelmaa Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin ja Suomen välillä.

Opintokeskus Siviksen kurssitukea saatiin peräti 8 omaan ja 26 yhteisöjäsenten kurssiin tai koulutukseen.

JULKAISUKUVIOITA

Perinteinen lastenlehti, Tuohustuli, kävi taloussyistä läpi muodonmuutosta ja alkoi ilmestyä verkkolehtenä ja pienenä printtiliitteenä Aamun Koiton välissä.

Liiton Youtube-kanavan tarjontaa katsottiin 49.000 kertaa vuonna 2022. Suosituin Facebook-julkaisu oli SPR:n alunperin julkaisema, rasismin vastainen kuva, jonka yhteydessä muistutettiin venäläistaustaisten asiallisesta kohtelemisesta, Ukrainan tilanteen nostamista tunteista huolimatta; julkaisun kattavuus oli 7500 ja reaktioita tuli lähes 600. Instagramissa suosituimpia olivat kristinoppileiriin ja hopeisen ansiomerkin jakamiseen liittyvät julkaisut.

Tavoitteista jäi osin toteutumatta kestävän kehityksen teemojen aktiivinen työstäminen, vaikka teema näkyikin jossain määrin sekä suuren paaston aikana että leiritoiminnassa. Vastaavasti liitto oli aktiivinen kuitenkin Ukrainan konfliktin syttymisen alusta asti ja tuotti jo keväällä ukrainankielisen ”Ortodoksisuuden mitä, miksi, miten” -vihkosen ja muuta materiaalia tueksi ukrainalaisten pakolaisten kohtaamiseen.

RESURSSEJA

Liitto työllisti 2,5 päätoimista työntekijää, lisäksi kertomusvuoden aikana oli lyhyissä työsuhteissa, esim. leiri- ja lehtitöissä 45 henkilöä. Liiton toimintaan osallistui myös nelisenkymmentä talkoolaista.

Liiton talous oli suhteellisen vakaa, vaikka lehtitoiminnan kulut olivat aiempaa suuremmat ja painettujen julkaisujen myyntituotot aiempaa pienemmät. Liiton tilinpäätös vuodelta 2022 oli 1000 € ylijäämäinen.

Liiton toiminnan päärahoittajat olivat Suomen ortodoksinen kirkko ja Opetus- ja kulttuuriministeriö. Muita tuloja saatiin mm. Opintokeskus Siviksen tuntituesta, tuotemyynnistä ja osallistumismaksuista sekä liiton sijoitusasunnon vuokratuotoista.

SUURET KIITOKSET kaikille toiminnassamme mukana olleille osallistujille, vapaaehtoisille, työntekijöille, kolehtiapua antaneille, lasten ja nuorten ja nuorisotyön puolesta rukoilleille sekä tietysti rahoittajille ja yhteistyökumppaneille!

Oheisista kuvista kiitos kaikille kuvaajille, joista mainittakoon erityisesti Emilia Ollikainen, Apollonia Virtanen ja Markus Hänninen.

#rohkeastiortodoksi #nousenuoriortodoksi #onlry1943

Kirkon seksuaalikasvatukseen liittyvässä tutkimuksessa kaivataan nuorten apua


Ortodoksisen teologian opiskelija Heini Lahtinen pyytää vastauksia Itä-Suomen yliopistoon tehtävän pro gradu -tutkielmaansa liittyen. Kyselyllä kartoitetaan mahdollisimman monta ortodoksista nuorta, etenkin sellaisia, jotka ovat käyneet kristinoppikoulun kahden (2) vuoden sisällä. Tarkoituksena on selvittää nuorten ajatuksia seksuaalikasvatuksesta Suomen ortodoksisessa kirkossa; sekä sitä, millä tasolla seksuaalikasvatus nyt on ja miten sitä voisi nuorten mielestä kehittää.

Linkki kyselyyn
Kyselyn linkki on auki ainakin tammikuun 2023 loppuun.

Nuorisotyön palkitsemisia Kulmakivi-festareilla


Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry palkitsee vuosittain nuorisotyön parissa ansioituneita. Vuoden ohjaaja-tittelin sai tänä vuonna kaksikko Tampereen ortodoksisesta seurakunnasta, vuoden kerho löytyy Jyväskylän seurakunnasta, hopeinen ansiomerkki myönnettiin kahdelle.

Vuoden 2022 ohjaajat ovat Eino Piiroinen ja Tesfaw Lappalainen. Taka-alalla ONL:n toiminnanjohtaja Maria Kauppila, metropoliitta Arseni sekä Jyväkylän kirkkoherra ja liiton puheenjohtaja, isä Kaarlo Saarento.
Kuvassa oikealta Vuoden kerhosta eli Jyväskylän perhekerhosta vastaava Valeria Ratilainen, perhekerholaisia, hopeisen ansiomerkin saajat Vera Nazimova ja Anastasia Torhamo sekä vuoden ohjaajat Tesfaw Lappalainen ja Eino Piiroinen.

Vuoden ohjaaja -kaksikko

Vuoden ohjaaja -palkitseminen menee aina nuorelle, lupaavalle ja kunnostautuneelle ohjaajalle ja tänä vuonna, vuosilukuun sopivasti, liiton johtokunta päätti myöntää tittelin poikkeuksellisesti kahdelle henkilölle.

He ovat Eino Piiroinen ja Tesfaw Lappalainen Tampereen ortodoksisesta seurakunnasta.

– Molemmilla on kokemusta niin leirityöstä kuin nuorten iltojen aktiiveina ja he ovat innostaneet mukaan toimintaan muitakin nuoria, kertoo Tampereen ortodoksisen seurakunnan kasvatustyöntekijä, Lidija Cederström-Hänninen.

– Nuorisotyössä minua inspiroi nuorten hymyt ja nauru ja se yhteisöllisyyden tunne! Parasta on viettää ihmisten kanssa aikaa ja saada uusia ystävyyksiä, kuvailee 18-vuotias Eino Piiroinen ja jatkaa:
– Nuorisotoimintaa voisi aktiivisesti mainostaa nuorille, koska minusta tuntuu, että varmasti moni olisi innokas tapaamisiin ja muuhun toimintaan, mutta ei tiedä niistä!
– Minä ehdotan, että kripa laitetaan kesän alkuuun ja jatkis on heti saman kesän lopussa, miettii Tesfaw Lappalainen.

– Ortodoksisessa kirkossa on parasta se tunne, että kuuluu joukkoon, hehkuttaa Eino. – Ei ole väliä tunnetaanko vai ei, mutta tulee se kotoisa olo. Ja kaikki meidän tavat: laulaminen, resitointi, tuohuksen tuoksu, puhttelevat minua.
– Olen samaa mieltä, perinteet ja ihmiset ovat parasta, toteaa myös Tesfaw.

Vuoden kerho

Vuoden 2022 kerhoksi johtokunta nimesi Jyväskylän seurakunnan Perhekerhon. Kerho on palvellut seurakunnan lapsiperheitä jo vuosia, myös korona-aikoina etäkokoontuen. Vaikka kerhon ohjelma on varsin joustavaa, niin monille tutuksi ja odotetuksi asiaksi on muodostunut ”elva-kaffe” eli papin kanssa rukoillen pyhitetty runsas välipalahetki.

Hopeisia ansiomerkkejä kahdelle kokeneelle nuorisotyöaktiiville

Hopeisen ansiomerkin voi saada useita vuosia tai jopa vuosikymmeniä kestäneestä ja sitoutuneesta ortodoksisesta nuorisotyöpanoksesta ja liiton johtokunta myönsi tänä vuonna tämän kunnianosoituksen kahdelle henkilölle. Merkin saavat Vera Nazimova ja Anastasia Torhamo, molemmat Turun ortodoksisesta seurakunnasta.

Vera Nazimova on monipuolinen ohjaaja, jolla on usean vuoden kokemus leirityöstä ja nuortenilloista. Hän on Turun nuorten ortodoksien aktiiveja ja ehtii sen lisäksi myös laulaa ortodoksisessa kirkkokuorossa. Vera on ollut mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa myös Kulmakivi-toimintaa sekä koonnut oman seurakuntansa nuoria mukaan festareille. Vera toimi myös vuonna 2021 kirkolliskokousstuerttina.

Anastasia Torhamo on poikkeuksellisen lahjakas kuvittaja, jonka kätten jälkeä voi ihailla mm. Tuohustulen puuhatehtävissa. Anastasia on vuosien ajan toiminut leirinohjaajana niin kotiseurakuntansa kuin ONL ry:n leireillä. Anastasia on seurakuntansa nuorisotyöaktiivina mukana organisoimassa myös Turun nuorten ortodoksien toimintaa. Myös Anastasia on ollut mukana Kulmakivi-festareiden suunnittelussa ja toteutuksessa.

Toivotamme monia vuosia nyt palkituille ja kaikille nuorisotyön parissa ahkeroiville!

Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...