Lasten ja varhaisnuorten leiri

Perinteinen lasten ja varhaisnuorten leiri Rautalammilla, Puroniemen leirikeskuksessa, 4.-7.6.2024.

OHJELMA
Ohjelmassa on tuttuun tapaan pelejä, leikkejä, uimista ja saunontaa, erilaisia pienryhmätoimintoja, illanviettoja nuotiolla sekä palveluksia, mm. yksi liturgia.
Leirin erityisteemoina ovat vesi ja toivo; teemoja käsitellään mm. leikkien ja pienryhmäpuuhien avulla.

Leiri on suunnattu 6-14 -vuotiaille ja ohjelma on osin eriytettyä alle 10-vuotialle ja yli 10-vuotiaille. Mukaan mahtuu noin 25-35 lasta ja nuorta ilmoittautumisjärjestyksessä. Leirin järjestää Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry, yhteistyössä Kuopion ortodoksisen seurakunnan kanssa.

Leiri alkaa tiistaina 4.6. klo 12 (saapua voi klo 10-12, tai erillisellä sopimuksella muuhunkin aikaan) ja päättyy perjantaina 7.6. noin klo 12. Leirikeskuksessa alkaa Kuopion ortodoksisen seurakunnan “kaikkein leiri” jo samana iltapäivänä, joten ne lapset, jotka eivät jatka tuolle leirille, tulee noutaa ajoissa kotiin. Jos lapsesi jatkaa suoraan seuraavalle leirille, ilmoitathan siitä ennakkoon leirinjohtajalle tai varajohtalle, tiedot tämän ilmoituksen lopussa.

Huom. Puroniemen leirikeskus ei ole kaikin osin esteetön, mutta pyrimme ottamaan huomioon erilaisia osallistujien erityistarpeita.

HINTA JA ILMOITTAUTUMINEN
Osallistumismaksu on 70€/ lapsi (Huom. Kuopion ortodoksisen seurakunnan jäsenille hinta 20€/ lapsi.) Jos perheestä tulee useampi lapsi, seuraavista lapsista maksu on 60€/ lapsi. Leirimaksu sisältää majoituksen, ruuan ja ohjelman.
(Huom. Leirille voidaan myöntää anomuksesta ja painavin taloudellisin perustein 1-2 vapaapaikkaa, lisätietoja täällä.) 

Ilmoittautuminen on auki, suosittelemme käyttämään ilmoittautumislomaketta, mutta ilmoittautua voi myös sähköpostitse onl (at) ort.fi tai puhelimitse 050 465 8173.

Aiempien vuosien leireistä löytyy koottuja kuvamuistoja Tuohustuli-verkkolehden galleriasta.
Tervetuloa mukaan!

Lisätietoa leiristä antaa leirin johtaja ja ONL ry:n toiminnanjohtaja Maria Kauppila, maria.kauppila (at) ort.fi
Tältä leiriltä suoraan “Kaikkien leirille” jatkavista lapsista voit ilmoittaa joko Marialle tai varajohtajana toimivalle Kuopion ortodoksisen seurakunnan nuorisotyöntekijälle, Saara Kämäläiselle, saara.kamalainen (at) ort.fi

Lasten ja varhaisnuorten leiri

HUOMIO! Puroniemen leirikeskuksen on majoitustilat ovat pääosin n ns. yhteismajoituskämppiä, joten tänä vuonna emme voi koronarajoitusten vuoksi ottaa leirille niin montaa lasta kuin joinain aiempina vuosina.
Ilmoittautuminen päättynyt 24.5.2021.

Perinteinen lasten ja varhaisnuorten leiri Rautalammilla, Puroniemen leirikeskuksessa, 8.-11.6.2021.

OHJELMA
Ohjelmassa on tuttuun tapaan pelejä, leikkejä, uimista ja saunontaa, erilaisia pienryhmätoimintoja, illanviettoja nuotiolla sekä palveluksia, mm. yksi liturgia. Leirin erityisteemana on ”osallisuus ja yhdenvertaisuus”.

Leiri pidetään melko todennäköisesti ryhmiin jaettuna koronan vuoksi ja painottaen sitä, että saman perheen lapset ovat samassa ryhmässä.

Mukaan mahtuu n. 15-25 lasta ja nuorta ilmoittautumisjärjestyksessä

Leiri alkaa tiistaina 8.6. klo 12 (saapua voi klo 10-12, tai erillisellä sopimuksella muuhunkin aikaan) ja päättyy perjantaina 11.6. noin klo 12.

HINTA JA ILMOITTAUTUMINEN
Osallistumismaksu on 60€/ lapsi. (Jos perheestä tulee useampi lapsi, seuraavista lapsista maksu on 50€/ lapsi.) Leirimaksu sisältää majoituksen, ruuan ja ohjelman.

Ilmoittautua voi 1.3. alkaen, viimeistään 24.5., mieluiten oheisella lomakkeella sähköisesti:

Ilmoittautuminen

LEIRIMAKSUUN TUKEA?
Kannattaa tiedustella omasta kotiseurakunnasta, tukeeko se leirimaksussa.

ONL ry:n lasten ja varhaisnuorten leirille voidaan anomuksesta ottaa 1-2 osallistujaa ns. vapaapaikalle ja lisäksi voidaan myöntää harkinnan mukaan maksualennuksia. Vapaapaikan ja alennuksen perusteena on aina taloudellinen ja sosiaalinen syy. Lisätietoa: https://onl.fi/tapahtumat/yleisinfo/

ERITYISTARPEET
Puroniemen leirikeskus ei ole kaikilta osin esteetön, mutta toivotamme silti leirille tervetulleiksi kaikenlaiset osallistujat ja pyrimme huomioimaan yksilöllisiä tarpeita mahdollisuuksien mukaan. Ilmoitathan leirinjohtajalle etukäteen leiriläisen erityistarpeista (esim. tulkkauksen tarve, erityisruokavalion tarve).

HENKILÖSTÖ
Leirinjohtaja on Maria Kauppila ONL ry:stä, muuta henkilökuntaa ovat mm. kanttori Markus Hänninen, isä Risto Käyhkö ja pääemäntä Stina Luomi.  Lisäksi leirillä on viisi asia- ja neljä ryhmänohjaajaa.

Lasten ja varhaisnuorten leiri Puroniemessä 5.-8.6.2018

Perinteinen Puroniemen lastenleiri pidetään tällä kertaa juhlavuosien merkeissä,
sillä ONL ry täyttää tänä vuonna 75 vuotta ja Puroniemen leirikeskus 60 vuotta!

(Tilanne 25.4.: Leirille on tullut jo runsaasti ilmoittautumisia, voimme ottaa mukaan vielä puolenkymmentä leiriläistä.)

Leiritunnelmia Puroniemessä 50-60-luvulla

Ohjelmassa on tuttuun tapaan pelejä, leikkejä, uimista ja saunontaa, erilaisia pienryhmätoimintoja, illanviettoja nuotiolla sekä palveluksia, mm. yksi liturgia. Leirin erityisteemana on “Ilo ja hyvinvointi”.

 

Leiri järjestetään osittain erikseen kahdelle ikäryhmälle:
6-10 -vuotiaille lapsille sekä 10-14 -vuotiaille varhaisnuorille.
Mukaan mahtuu n. 35 lasta ja nuorta ilmoittautumisjärjestyksessä.

Osallistumismaksu on 60€/ lapsi, seuraavista saman perheen lapsista 50€/ lapsi.
Maksu sisältää majoituksen, ruuan ja ohjelman.

 

Tervetuloa mukaan!
Ilmoittautua voi 20.5. asti (tai niin kauan kuin paikkoja on): https://onl.fi/tapahtumat/ilmoittautuminen/

Leirikirjeet ja tietolomake postitetaan toukokuussa.

Lisätietoja antaa leirinjohtaja Maria
maria.kauppila (at) ort.fi ja p: 0504658172

 

Leirin henkilökunta:
Leirinjohtaja Maria Kauppila, kanttori & varajohtaja Markus Hänninen, pappi Johannes Parviainen, emäntä Stina Luomi.
Pienryhmänohjaajina toimivat Eemil, Julia, Luna, Marianna ja Noora. Asiaohjaajia ovat Anna, Enni, Maria ja Leevi. Yleisohjaajina toimivat Aleksanteri ja Kaisu. Keittiön apuemäntänä on Joona ja leirin yleistalkoolaisena Ilona.

VAPAAPAIKAT:
Kullekin ONL ry:n leirille voidaan anomuksesta ottaa 1-2 osallistujaa ns. vapaapaikalle ja lisäksi voidaan myöntää harkinnan mukaan maksualennuksia.
Vapaapaikan ja alennuksen perusteena on aina taloudellinen ja sosiaalinen syy. Vapaapaikkaa tai alennusta haetaan vapaamuotoisella hakemuksella, jossa tulee olla selkeät perustelut (perheen kokonaistilanne, erityisesti taloustilanne), miksi juuri tämän osallistujan tulisi voida osallistua leirille alennetulla leirimaksulla.  Hakemukset lähetetään joko postitse liiton katuosoitteeseen tai sähköpostilla onl (at) ort.fi, mieluiten viimeistään muutamia viikkoja ennen kyseistä leiriä. Päätökset vapaapaikoista ja alennuksista tekee liiton johtokunnan valtuuttama työryhmä.

 

Kuvia kesän 2017 lasten ja varhaisnuorten leiriltä Puroniemessä:

  

  
  


Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...