Palkitsemisia nuorisotyössä – hyvää lasten oikeuksien viikkoa

Vuoden ohjaaja-tittelin sai tänä vuonna turkulainen nuori, vuoden kerho löytyy Pohjoisen seurakunnasta, hopeinen ansiomerkki myönnettiin neljälle. Myös somettavaa uskonnonopettajaa muistettiin.

Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry palkitsee vuosittain nuorisotyön parissa ansioituneita. Vuoden kerho- ja Vuoden ohjaaja -tittelien lisäksi liitto myöntää anomusten perusteella ansiomerkkejä nuorisotyön parissa ahkeroineille.

Oulun katedraalin kirkkokeholaisia askartelupuuhissa.
(Kuva: Anne Patronen)


Vuoden kerho

Vuoden kerhon titteli menee tänä vuonna Oulun katedraalin kirkkokerholle, joka on toiminut pitkään. Nykyiset vetäjät Anne Patronen ja Karoliina Hannula ovat pyörittäneet kerhoa vuodesta 2012 ja saaneet rekrytoitua kahdeksan hengen apuryhmän tuekseen.

Kerhoa pidetään sunnuntaisin liturgian yhteydessä ja kerhossa on käynyt keskimäärin 10 lasta joka kerhokerta viimeisen reilun viiden vuoden ajan. Ohjatun askartelun jälkeen lapset viedään kirkkoon, jossa he osallistuvat vanhempiensa kanssa ehtoolliseen. Kerho on monikulttuurinen ja osaltaan madaltanut lapsiperheiden kynnystä osallistua jumalanpalveluselämään. Lapset oppivat yhteisöllisyyttä sekä saavat ohjausta liturgiseen elämään.

Vuoden ohjaaja 2023

Vuoden ohjaaja -palkitseminen menee aina nuorelle, lupaavalle ja kunnostautuneelle ohjaajalle ja tänä vuonna liiton johtokunta päätti myöntää tittelin Silja Sigfridssonille Turun ortodoksisesta seurakunnasta.

– Siljalla on kyky innostaa toisia ja hän on myös aktiivisesti mm. kehittänyt leirien ohjelmaa. Hän löytää kontaktin nuoreen kuin nuoreen, kertoo kirkkoherra Ioannis Lampropoulos. – Silja on tuonut Turussa myös leiritoimintaan hyviä ideoita sekä ollut kehittämässä Turun nuorten ortodoksien (TNO) toimintaa.

Hopeisia ansiomerkkejä neljälle nuorisotyöaktiiville

Hopeisen ansiomerkin voi saada useita vuosia tai jopa vuosikymmeniä kestäneestä ja sitoutuneesta ortodoksisesta nuorisotyöpanoksesta ja liiton johtokunta myönsi tänä vuonna tämän kunnianosoituksen neljälle henkilölle. Merkin saavat Niina-Maarit Rautamäki (Helsingin ortodoksinen seurakunta), Aino Miikkola (Joensuun ortodoksinen seurakunta), Valeria Ratilainen (Jyväskylän ortodoksinen seurakunta) sekä Lenni Sigfridsson (Turun ortodoksinen seurakunta).

Niina-Maarit Rautamäki on Helsingin ortodoksisen seurakunnan kasvatustyöntekijä, joka on tunnettu myös muualla Suomessa ja myös jo ajalta ennen vakinaisia töitä. Niina-Maaritin vankka ja pitkäaikainen ammatillinen kokemus sekä kyky toimia erilaisten nuorten kanssa on ollut Helsingin ortodoksisen seurakunnan kasvatustoimen nuorisotyön kantava voima.  ”Ninnun” tuntevat ja häntä lämmöllä muistavat lukemattomat eri toimintavuosien leiriläiset ja kerhoissa kävijät. Hän on myös useasti joutunut tuuraamaan kasvatuksen kanttorin tehtäviä silloin kun tehtävään ei sijaista ole ollut.
– Aito myötäeläminen, turvallisen aikuisuuden läsnäolo ja huumorintaju on leimannut Niina-Maaritin työtä ja tehnyt hänestä pidetyn ja arvostetun työntekijän, kuvailevat isät Petri Korhonen ja Sergei Petsalo.
– Niina-Maarit on pitkään ja uskollisesti palvellut seurakuntaa ja etenkin nuoria; hänessä näkyy rakkaus kirkkoon hyvä tavalla.

Aino Miikkola on toiminut Joensuun seurakunnassa ja muualla leirinohjaajana yli 11 vuotta ja kokemusta löytyy jo yli 40 leirin verran. Aino tunnetaan myös ONL:ssä, sillä hän toimi monta vuotta Tuohustuli-lehden kuvittajana.
– Aino on luotettava ohjaaja, kouluttaja, ea-vastaava ja johtaja, jolla asiantuntijuutta riittää ja joka tekee leirit viimeistä piirtoa myöten ja täydellä sydämellä, kuvailee Joensuun seurakunnan nuorisotyötoimikunta. – Herttaisen Ainon kanssa voi leiriläinen ja työkaveri jakaa sekä ilot että surut!

Valeria Ratilainen on toiminut leirinohjaajana, kanttorina ja muissa nuorisotyön tehtävissä jo vuodesta 2004 alkaen, eli pian 20 vuoden ajan. Viimeiset kaksi vuotta hän on toiminut Jyväskylän ortodoksisen seurakunnan nuorisotyöstä vastaavana kanttorina. Valerialla on kokemusta lasten ja nuorten kuorojen vetämisestä ja hän ollut yksi ortodoksisen musiikkileirin kantavista voimista. Aiemmin hän on toiminut myös Joensuussa nuorisokanttorina sekä ohjaajana eri seurakuntien sekä ONL:n ja PSHV:n leireillä.
– Valeria on iloinen, positiivinen ja arkailematta toimeen tarttuva ihminen, jota on sekä kollegoiden että lasten ja nuorten helppo lähestyä, kuvailee järjestösihteeri Annakaisa Onatsu.

Lenni Sigfridsson on toiminut Turussa viisi vuotta kerhonohjaajana sekä työskennellyt myös leireillä ohjaajana ja johtajana.
– Lenni on kehittänyt Turun nuorisotyötä ja hän oli myös tänä syksynä ehdolla valtuustovaaleissa, kertoo kirkkoherra Ioannis Lampropoulos. (toim. huom. Lenni tuli valituksi Turun seurakunnanvaltuustoon) – Lennillä on suuri kiinnostus nuorisotyötä kohtaan ja hän laulaa myös kuorossa.
Lisäksi Lenni on on toiminut kirkolliskokouksessa nuorena stuerttina sekä ollut mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa Kulmakivi-toimintaa ja toiminut Etä-Kulmakivessä juontajana.

Kunniamaininta someaktiiville

Hämeenlinnalainen uskonnonopettaja Maura Ihatsu saa kunniamaininnan ortodoksisia perinteitä, kulttuuria ja opetusta valottavista sosiaalisen median julkaisuista ja laajasta videotuotannostaan. Uskonnonopettaja Maura on omien töidensä ja opintojensa ohessa tehnyt melkoisen määrän videoita, joihin voi tutustua hänen YouTube-kanavallaan: https://www.youtube.com/@uo-opemaura7402

Videoissa on raikas ote, ja vaikka tietoa on paljon, on se helposti omaksuttavassa muodossa. Teemoja käsitellään usein myös sivuten kansainvälistä tapakulttuuria sekä muita uskontoja. Julkaisut avaavat tuttuja sekä jo lähes unohdettuja ortodoksisia tapoja ja palvelevat siten sekä kirkon jäsenistöä että muitakin ortodoksisuudesta kiinnostuneita. Useat julkaisuista lisäävät myös eri uskontojen välistä ymmärrystä.

Instagramissa Maura esittelee paitsi omia videoitaan ja kokeilujaan, myös muiden kirkollisten toimijoiden sisältöä: https://www.instagram.com/uoopemaura/

Toivotamme monia vuosia nyt palkituille ja kaikille nuorisotyön parissa ahkeroiville sekä hyvää lasten oikeuksien viikkoa 2023!


Lapsen oikeudet ovat aikuisen velvollisuuksia

Kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää vietetään vuosittain 20. marraskuuta. Lapsen oikeuksien viikko on Lapsen oikeuksien päivän yhteydessä vietettävä teemaviikko, jonka tavoitteena on lisätä Lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettuutta ja lapsen oikeuksien toteutumista.

Viikkoa vietetään tänä vuonna 20.–26.11.2023.

Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...