Jumalansynnyttäjän juhlat -video

Liiton julkaisemalla uudella videolla kerrotaan Jumalansynnyttäjän juhlista ja niiden viettämisestä.

Jumalansynnyttäjästä käytettyjen nimitysten moninaisuus ilmentää hänen merkitystään ortodoksisessa perinteessä, samoin kuin se, miten paljon kirkkovuodessa on hänelle pyhitettyjä juhlapäiviä.

Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen ikoni.
(Kuva: Wikimedia Commons/Goluboe uspenie)

Liiton Tuohutube-soittolistalta löytyy muitakin Mauran, Arin, Juliaanan, Anastasian, Katariinan ja Laku-koiran tekemiä, kirkkovuotta valottavia videoita. Yleistietoa ortodoksisuudesta tarjoaa liiton Youtube-kanavalla myös Ortodoksisuuden mitä, miksi, miten -soittolista.

Uspenie eli Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen juhla on viimeinen kirkkovuoden suurista juhlista ja sitä vietetään 15.8.

Kirkkovuoden ensimmäinen juhla, Neitsyt Marian syntymä, muistuttaa pelastuksen alusta ja viimeinen juhla, Neitsyt Marian kuolonuneen nukkuminen, puolestaan siitä, että pelastustyö on saatettu loppuun ja tullut kaikkien osaksi.

Hyvää juhlaa kaikille!

Tervetuloa Kulmakivi-festareille 7.-9.10. Jyväskylään!

Luvassa on pitkästä aikaa viikonlopullinen yhdessäoloa, koulumajoitusta, vanhoja ja uusia kavereita, Loimolan Voiman konsertti, jumalanpalveluksia, kaupunkisuunnistusta, sekä erilaisia harrastekanavia (esim. keilailu, parkour, sirkus, tägi, museovierailu jne.)

Tapahtuma on tarkoitettu 12-vuotiaille ja sitä vanhemmille nuorille ja nuorekkaille. Myös nuoremmat ovat tervetulleita mukaan, mutta silloin mukana täytyy olla oma aikuinen (vanhempi, kummi, isosisarus tai muu tuttu aikuinen).

Nyt kannattaa ilmoittautua, jotta pääsee mukaan!

Lue lisää täältä.

Stipendihaku ortodoksisen uskonnon oppilaille

HAKU ON PÄÄTTYNYT! Kiitos kaikille hakijoille, stipendilautakunta kokoontuu 6.5. valitsemaan palkittavat.

Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry julistaa haettavaksi stipendejä peruskoulun 6. ja 9. luokalla ja sekä lukion viimeisellä (3. tai 4.) luokalla oleville ortodoksisen uskonnon oppilaille. Jaossa on enintään 20 kpl rahastipendejä, perusopetuksen stipendisummat ovat 20€ ja lukiolaisille 50€. Lisäksi voidaan jakaa harkinnanvaraisesti tuotestipendejä. Opettajat voivat lähettää Ortodoksisten nuorten liitolle vapaamuotoisen hakemuksen stipendien saajista.

Stipendit myönnetään innostuneisuudesta, kiinnostuneisuudesta tai kunnostautumisesta opiskelua, erityisesti ortodoksisen uskonnon opiskelua kohtaan. Stipendien myöntämisessä pyritään siihen, että stipendien saajat ovat jakautuneet iältään sekä maantieteellisesti mahdollisimman laajasti. Yksi opettaja voi ehdottaa useampaa stipendiä, kuitenkin valikoiden oppilaistaan vain soveltuvimmat ehdokkaiksi (esim. yksi/ ryhmä tai koulu).

Vapaamuotoiset hakemukset tulee toimittaa ONL:n toimistolle to 5.5.2022 klo 12 mennessä, sähköpostilla: onl (at) ort.fi

Hakemuksesta tulee käydä ilmi:

Perustelut stipendin saamisesta
Stipendin saajan nimi, luokka-aste, koulu, kotikunta ja seurakunta
Stipendin esittäjäopettajan nimi ja yhteystiedot sekä lyhyesti koulutus ja työnkuva
Sen koulun kanslian osoite, jonne mahdollinen stipendi toimitetaan

Hakemukset käsittelee toimikunta, johon kuuluvat liitosta toiminnanjohtaja, opettaja Maria Kauppila ja hallituksen jäsen, opettaja Aleksandra Heikkinen sekä SOOLI ry:n edustaja, opettaja Annika Jonninen.

Stipendit jaetaan postitse, koulujen kanslioiden kautta.

(Picture made in Canva.)

Haemme osa-aikaista toimitus- ja järjestösihteeriä

ONL ry hakee osa-aikaista TOIMITUS- ja JÄRJESTÖSIHTEERIÄ ajalle 1.5.2022 – 31.12.2022

Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry hakee osa-aikaista (50 % työaika) toimitus- ja järjestösihteeriä ajalle 1.5.2022 – 31.12.2022. Tehtävä on osa- ja määräaikainen, perusteena Tuohustuli-lehden rahoituksen määräaikaisuus. Tehtävä täytetään 1.5. alkaen tai sopimuksen mukaan ja siihen liittyvä määräaikainen työsopimus on irtisanottavissa kuten toistaiseksi voimassa oleva työsopimus.

Tehtävän keskeisin osa-alue on Tuohustuli-lehden toimittaminen, sisältäen sekä 2-3 printtilehden numeron toimittamisen että verkkolehden jatkuvan toimittamisen ja ylläpitämisen. Lisäksi työnkuvaan voi kuulua ajoittain muita työnantajan osoittamia tehtäviä.

Toimitus- ja järjestösihteeri

  • kehittää uuden kahdeksansivuisen printtilehden sekä laajemman verkkolehden sisältöä, mm. ideoi erityisteemoja, tarvittaessa yhteistyössä Aamun Koitto -lehden kanssa
  • tuottaa ja hankkii molempiin lehtimuotoihin sisältöä sekä ohjaa käytännön tasolla lehden sisällöntuottajia, joista osa on lapsia ja nuoria
  • vastaa lehden ilmestymisestä, tähän kuuluu mm. jokaisen lehden juttujen oikolukeminen ja kieliasun tarkistus, yhteistyö taittajan kanssa, sekä lehden vedosten tarkastaminen ja painoonsaattaminen, yhteistyössä Aamun Koiton kanssa
  • kehittää verkkolehteen liittyen sosiaalisen median sisältöä, esim. Youtubessa
  • tekee muita lehteen liittyviä oheistöitä
  • on tarvittaessa ja toimitustöiden salliessa mukana liiton viestinnässä ja muissa työnantajan osoittamissa tehtävissä

Edellytyksenä tehtävän menestykselliselle hoitamiselle on riittävä kokemus lehden toimitustyöstä, ortodoksisen kirkon lapsi- ja nuorisotyöstä ja ortodoksisen kirkon elämästä, sekä soveltuva koulutus. Tehtävään valittavalla tulee myös olla osaamista tai ainakin kiinnostuneisuutta verkkoviestintään ja -sisältöjen kehittämiseen. Lisäksi hänen tulee osata ilmaista asioita sujuvasti kirjoittamalla sekä olla Suomen ortodoksisen kirkon jäsen, työn kasvatuksellisen luonteen vuoksi.

Tehtävässä noudatetaan ortodoksisen kirkon työehtosopimusta ja palkka määräytyy vaativuusryhmän 3 mukaisesti. Tehtävässä on neljän (4) kuukauden koeaika. Ennen työn vastaanottamista valitun on esitettävä rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.

Sähköiset hakemukset, joihin tulee liittää cv tai ansioluettelo, osoitetaan ONL ry:n johtokunnalle ja lähetetään viimeistään 18.3.2022 liiton toiminnanjohtaja Maria Kauppilalle.

Lisätietoja:

Toiminnanjohtaja Maria Kauppila, maria.kauppila (at) ort.fi ja p: 050 4658172
Järjestösihteeri Annakaisa Onatsu, annakaisa.onatsu (at) ort.fi

Kuva: Kirsi Vuomajoki

Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry on valtakunnallinen, kirkollista nuorisotyötä tekevä keskusjärjestö. Toiminnan pääalueina ovat Koulutustoiminta, leirit, tapahtumat ja kansainvälinen toiminta; Tiedotustoiminta, viestintä ja julkaisutoiminta; Nuorten osallisuus; sekä Seurakuntien lapsi- ja nuorisotyön tukeminen. Liiton toiminnan päärahoittajat ovat Suomen ortodoksinen kirkko sekä Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Palkitsemisia ortodoksisessa nuorisotyössä

Vuoden ohjaaja löytyy Oulun seurakunnasta, vuoden kerho Joensuun seurakunnasta, hopeinen ansiomerkki myönnettiin viidelle.

Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry palkitsee vuosittain nuorisotyön parissa ansioituneita. Vuoden kerho -tittelin lisäksi liitto myöntää anomusten perusteella ansiomerkkejä nuorisotyön parissa ahkeroineille.

Kuvassa Vuoden ohjaaja 2021 Aleksanteri Seppä Oulusta.

Harva asia tuntuu niin hyvältä, kuin onnistunut leiripäivä.

Vuoden ohjaaja Aleksanteri Seppä

Vuoden ohjaaja iloitsee tiimihengestä

Vuoden ohjaaja 2021 -tittelin saa 21-vuotias Aleksanteri Seppä Oulun ortodoksisesta seurakunnasta. Hän on toiminut mm. Oulun ja Kajaanin ortodoksisten seurakuntien ja ONL ry:n leireillä ohjaajana sekä useita kertoja myös erilaisten ortodoksisten tietokilpailujen laatijana ja isäntänä, viimeksi Etä-Kulmakivessä.
– Aleksanteri on fiksu, positiivinen, innostava, kekseliäs ja sinnikäs eli sanalla sanoen mainio ohjaaja, kuvailee Oulun seurakunnan nuorisotyöstä vastaava pappi, isä Tuukka Rantanen.

– Hyvän ruoan lisäksi minua inspiroivat tähän työhön kanssaihmiset. Harva asia tuntuu niin hyvältä, kuin onnistunut leiripäivä. Parasta, on luotettava, vapaa ja kunnioittava työilmapiiri. Jokaisella on oma tehtävä ja fokus, ja pystymme turvaamaan toinen toisiimme, kertoo Aleksanteri itse.

– Haluan muistuttaa joustavuudesta niin leirien suunnittelussa kuin toteutuksessakin, jatkaa Aleksanteri.  – Liian tiiviit paketit voi jättää niin leiriläiset kuin ohjaajatkin uupuneiksi. Muistakaa siis levätäkin, myös lataamalla sosiaalisia akkujanne, vinkkaa Aleksanteri kaikille leirityöläisille.

– Ortodoksisessa kirkossa mielestäni on parasta vapaus, pohtii Aleksanteri. – Ketään ei painosteta tai pakoteta mihinkään. Mielestäni vapaus on tärkeä perusta sekä todellisen uskon syntyyn että sen kestävyyteen.

Vuoden kerho tavoitti koronakesinäkin

Vuoden 2021 kerhoksi johtokunta nimesi Joensuun seurakunnassa toimivan Kesäkerhon. Kerho on palvellut seurakunnan lapsiperheitä nyt kahtena ”koronakesänä” kaksi kertaa viikossa, ja on ollut suosittu. Oma ansionsa on sekin, että samalla on pystytty työllistämään 3-4 ohjaajaa. 

Hopeisia ansiomerkkejä viidelle kokeneelle nuorisotyöaktiiville

Hopeisen ansiomerkin voi saada useita vuosia tai jopa vuosikymmeniä kestäneestä ja sitoutuneesta ortodoksisesta nuorisotyöpanoksesta ja liiton johtokunta myönsi tänä vuonna tämän kunnianosoituksen viidelle henkilölle. Merkin saavat Sonja Vuori (Helsingin ortodoksinen seurakunta), Emilia Kankaanpää (Kaakkois-Suomen ortodoksinen seurakunta), Hannu Oikarinen (Oulun ortodoksinen seurakunta), Jooa Sotejeff-Wilson (Jyväskylän ortodoksinen seurakunta) sekä Stina Luomi (Jyväskylän ja Tampereen ortodoksiset seurakunnat).

Sonja Vuori on asiantunteva, innostava ja uusia toimintamuotoja kokeileva ohjaaja, jolla on jo 13 vuoden kokemus kymmeniltä leireiltä sekä monista kerhoista ja tapahtumista. Sonja koetaan helposti lähestyttäväksi persoonaksi, joka on aina valmis auttamaan.

Emilia Kankaanpäällä on kahdeksan vuoden kokemus, ja häntä kehutaan esimerkilliseksi leirinohjaajaksi ja -johtajaksi, joka on erityisen huomioiva ja kaikkia tasa-arvoisesti kohteleva. Hänelle nuoret ja ohjaajat voivat puhua mistä vain ja hän on läsnäoleva ja kuunteleva.

Hannu Oikarisella on kuusi vuotta kokemusta ortodoksisesta nuorisotyöstä, hän on uskollinen ja sitoutunut ”Oulun luotto-ohjaaja”, joka on välillä tehnyt leirejä myös vapaaehtoisena. Hannu toimi myös kirkolliskokousstuerttina vuonna 2018.
Kaksi ansiomerkeistä menee tänä vuonna todella kovan luokan konkareille!

Jooa Sotejeff-Wilsonilla (os. Vuorinen) on yli 25 vuoden kokemus ortodoksisesta nuorisotyöstä, mm. liitossa, kansainvälisissä tehtävissä sekä seurakunnassa. Rauhallinen ja aina luotettava Jooa jättää seurakuntatyön kuluvan vuoden lopussa ja siirtyy uusien haasteiden pariin; toivottavasti saamme silti nähdä häntä jatkossakin nuorten tapahtumissa.

Stina Luomi (os. Ukkonen) on antanut jo noin 40 vuoden ajan monipuolista panostaan kirkolle, viimeiset kymmenkunta vuotta mm. ONL:n, Puroniemen Ystävien ja Jyväskylän seurakunnan leireillä erittäin pidettynä leiriemäntänä. Stina jaksaa raskainakin muonituspäivinä olla ystävällinen, iloinen ja leiriväkeä mahtavasti huomioonottava. Haastavatkaan erityisruokavaliot eivät tätä huippuemäntää estä ja leirin ruokapuoli on aina ravitsevaa, monipuolista ja budjettiystävällistä. Stina on äidillinen hahmo, joka opastaa kotitalousopettajan rutiinilla ohjaajia ja leiriläisiä kärsivällisesti mm. tarjoilu- ja hygienia-asioissa sekä leirikeskuksen siivoamisessa.

Toivotamme monia vuosia nyt palkituille ja kaikille nuorisotyön parissa ahkeroiville!

Kysely kirkon kasvatuksen sivustosta

Kirkollishallituksen myötämielisellä tuella joukko kirkon järjestöjä ja muita innostuneita ovat ryhtymässä rakentamaan ortodoksisen kasvatuksen ja opetuksen internetsivuja.

Näiden sivujen tarkoitus on koota yhteen kirkkomme kasvatukseen liittyvää sähköistä materiaalia helposti löydettävään muotoon. Tavoitteena on luoda myös uutta sisältöä.

Kyselyn avulla selvitetään mm. näkemyksiä eri osa-aluiden merkityksellisyydestä ja erilaisista materiaalitarpeista. Kyselyyn voivat vastata kaikki, lisäksi kutsumme kiinnostuneita mukaan suunnittelemaan, kehittämään, rakentamaan ja luomaan sivustoa, sillä työryhmä haluaa yhdistää vapaaehtoiset ja kirkon työntekijät yhteiseen voimainponnistukseen.

Tästä kertoo myös projektiesityksen allekirjoittaneiden moninaisuus. Mukana ovat jo nyt Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry, Ortodoksisen kirkon kansainvälinen diakonia ja lähetystyö Filantropia ry, Pyhän Sergein ja Hermanin veljeskunta PSHV, Helsingin, Jyväskylän, Lapin, Oulun, ja Tampereen ortodoksiset seurakunnat, Ortodoksinen seminaari, Valamon opisto, Itä-Suomen yliopiston teologian osasto, Ortoboxi.fi, Ortodoksi.net ja laaja joukko vapaaehtoisia.

https://bit.ly/ortkysely

Ps. Kirkon kasvatuksen ja opetuksen sivuilla ei vielä ole nimeä. Järjestämme nimikilpailun lähiaikoina. Seuraa mediavirtaa…

QR-koodi, jonka kautta pääsee kyselyyn.

Ortodoksisen uskonnon stipendinsaajat valittu

Liitolla oli avoinna valtakunnallinen stipendihaku, jossa opettajat saattoivat hakea stipendejä ortodoksisen uskonnon opiskelussa kunnostautuneille oppilailleen. Tänäkin vuonna haku oli suunnattu koskemaan kouluasteensa päättäviä oppilaita.

Jaossa oli 22 rahastipendiä sekä kunniamainintoja. Hakemuksia tuli runsaasti ja jokaisen hiippakunnan alueelta. Stipenditoimikuntaan kuuluivat opettaja Annika Jonninen Suomen Ortodoksisten Opettajien Liitosta sekä Ortodoksisten nuorten liiton edustajina opettaja, johtokunnan jäsen Aleksandra Heikkinen ja toiminnanjohtaja, opettaja Maria Kauppila.

Stipendejä myönnettiin seuraavasti: kaksi stipendiä lukion päättöluokan oppilaille, seitsemän stipendiä perusopetuksen 9. vuosiluokan oppilaille ja kolmetoista stipendiä perusopetuksen 6. vuosiluokan oppilaille.

Saajien koulujen paikkakunnat ovat seuraavat:
Lukio: Hyvinkää, Turku
Yläkoulu: Akaa, Kuopio, Nurmes, Porvoo, Rovaniemi, Suomussalmi.
Alakoulu: Espoo, Helsinki, Hämeenlinna, Joensuu, Jyväskylä, Järvenpää, Kajaani, Leppävirta, Mikkeli, Oulu, Sastamala, Siilinjärvi.

Lisäksi annettiin kunniamainintoja eri puolille Suomea.

Stipendit ja kunniakirjat toimitetaan palkittaville oppilaille koulujen kanslioiden kautta.

Monia armorikkaita vuosia palkittaville oppilaille, heidän läheisilleen ja uskonnonopettajilleen sekä kaikkien koulujen henkilökuntaan kuuluville!

Etsimme kesäsomettajia

Haemme 2-5 nuorta (v. 1993-2006 syntynyttä) kesäsomettajaa pitämään Insta-tilimme elossa ja luomaan eloa nukkuville TikTok-tilillemme ja Discord-serverillemme.

Kesäsomettajana suunnittelet ja teet joko yksin tai kaverin kanssa sovittuna aikana (esim. 1-2 viikkoa) kesä-heinäkuussa päivityksiä ja livepläjäyksiä näille kanaville. Sisällöissä näkyy ortodoksisuus, mutta kaiken ei tarvitse liittyä suoraan siihen. Toivommekin siis, että olet ortodoksi (jos haette työparina, riittää, että toinen teistä on ortodoksi). Palkkio on 60€/ viikko/ henkilö, mainioimmista onnistumisista voidaan lisäksi maksaa pieni bonus.

Tarvittaessa voit kysyä lisätietoja insta-viestillä tai sähköpostitse (yhteystiedot alla).

Hae kesäsomettajaksi 6.5.2021 klo 10 mennessä joko yksin tai kaverin kanssa.
Hakemuksen voit lähettää videona, ääniviestinä tai kirjallisesti, kerro siinä miksi juuri sinä olisit hyvä kesäsomettaja ja millainen “somekokemus” sinulla on (esim. omat tilisi).

Lähetä kuitenkin nimesi, postiosoitteesi ja puhelinnumerosi joka tapauksessa myös sähköpostilla onl(at)ort.fi ja kerro, minkä viestimen kautta olet lähettänyt hakemuksesi, jos se ei tule sähköpostiin. Hakemuksen voit lähettää WhatsAppilla (0504658173) , Insta-viestinä (@onlry1943), Fb-viestinä (Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry) tai sähköpostilla onl(at)ort.fi

Valittujen kanssa pidetään toukokuun aikana yhteinen Teams-videopalaveri kesäsomettamisen päälinjoista.

Photo by Ellie Burgin from Pexels.

Stipendihaku ortodoksioppilaille

Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry julistaa haettavaksi stipendejä peruskoulun 6. ja 9. luokalla ja sekä lukion viimeisellä (3. tai 4.) luokalla oleville ortodoksisen uskonnon oppilaille. Jaossa on enintään 20 kpl rahastipendejä, perusopetuksen stipendisummat ovat 20€ ja lukiolaisille 50€. Lisäksi voidaan jakaa harkinnanvaraisesti tuotestipendejä. Opettajat voivat lähettää Ortodoksisten nuorten liitolle vapaamuotoisen hakemuksen stipendien saajista.

Stipendit myönnetään innostuneisuudesta, kiinnostuneisuudesta tai kunnostautumisesta opiskelua, erityisesti ortodoksisen uskonnon opiskelua kohtaan. Stipendien myöntämisessä pyritään siihen, että stipendien saajat ovat jakautuneet iältään sekä maantieteellisesti mahdollisimman laajasti. Yksi opettaja voi ehdottaa useampaa stipendiä, kuitenkin valikoiden oppilaistaan vain soveltuvimmat ehdokkaiksi (esim. yksi/ ryhmä tai koulu).

Vapaamuotoiset hakemukset tulee toimittaa ONL:n toimistolle ma 26.4.2021 klo 12 mennessä, sähköpostilla: onl (at) ort.fi

Hakemuksesta tulee käydä ilmi:

Perustelut stipendin saamisesta
Stipendin saajan nimi, luokka-aste, koulu, kotikunta ja seurakunta
Stipendin esittäjäopettajan nimi ja yhteystiedot sekä lyhyesti koulutus ja työnkuva
Sen koulun kanslian osoite, jonne mahdollinen stipendi toimitetaan

Hakemukset käsittelee toimikunta, johon kuuluvat liitosta toiminnanjohtaja Maria Kauppila ja toinen (myöhemmin varmistuva) edustaja sekä SOOLI ry:n edustajana Annika Jonninen.

Stipendit jaetaan postitse, koulujen kanslioiden kautta.

Kuvassa on vuoden 2020 stipendimalli.
Uskonnonopetuksen stipendin kunniakirja vuosimallia 2020.

Vuosi 2020 liitolle digitaalisen kasvun aikaa

Liiton vuosi 2020
Vuosi 2020 oli liiton 77. toimintavuosi. Covid19-pandemian vuoksi liitossa jouduttiin tekemään asioita osin toisin, kuin toimintasuunnitelmavaiheessa kaavailtiin. Kaiken kaikkiaan liitto selvisi koronavuodesta kuitenkin jopa keskimääräistä paremmin, sillä digitaalisten kanavien ja työtapojen hyödyntäminen kasvoi ja korvaava toiminta oli oikeille kohderyhmille suunnattua ja pienelle järjestölle myös jopa aiempaa laajemman yleisön tavoittavaa ja siksi moninkin tavoin tarkoituksenmukaista.

Vuonna 2020 liiton Youtube-kanavalla oli 52000 katselukertaa.
Vuonna 2020 liiton Youtube-kanavalla oli 52000 katselukertaa.

Muskareita ja muita videoita
Esimerkiksi liiton uusi kokeilu, ortodoksiset musiikkileikkikoulutuokiot verkossa keräsivät vuoden aikana lähes 6000 katselukertaa. Ilmeisesti liiton tuottamaa materiaalia hyödynnettiin myös kouluopetuksessa hyvin, sillä esim. liiton Youtube-kanavan videoiden suurin katselupiikki oli juuri maalis-toukokuussa eli etäkoulujen aikana. Kaiken kaikkiaan liiton Youtube-kanavan videoita katsottiin vuonna 2020 noin 52 000 kertaa, kaikista katsotuin video oli edelleen Ortodoksisuuden mitä, miksi, miten -videosarjaan kuuuluva “Kirkkorakennus”-video, jota on katsottu yhteensä jo yli 16000 kertaa. Ortodoksisia veisuja- videosarja oli suosittu uutuus, samoin Palmusunnuntaista kertova video. Myös facebook tavoitti yhä, esim. uutisointi liiton palkitsemisista yli 4000 ihmistä.

Liiton vuositeemoja olivat nuorten mielenterveysasiat sekä kestävän kehityksen periaatteet kirkollisessa nuorisotyössä ja nämä näkyivät sekä tapahtumissa että esim. videomateriaalituotannossa. Liiton instagram-kanavalla suosituin yksittäinen päivitys olikin juuri nuorten mielenterveyspäivään liittyvä.

Kuvassa näkyy nuoria istumassa livelähteyksen teossa, osalla on kuulokkeet korvillaan. Heidän takanaan seisoo pappi pukien päälleen vihreää epitrakiilia.
KulmakiviETKOT-livelähetykset tarjosivat nuorille myös mahdollisuuksia tuottaa uudenlaista ortodoksista digisisältöä. Kuvaaja: Eveliina Braam

KulmakiviETKOT
Valtakunnalliset ortodoksiset Kulmakivi-nuorisofestarit jouduttiin siirtämään vuodella pandemian vuoksi. Tilalle tehtiin kuitenkin 10 päivän mittaiset ”KulmakiviETKOT”, jotka koostuivat pääosin etätoteutetuista sisällöistä. Etkot-kimaran rakentamisessa kuitenkin esim. livestreamaukset kokosivat nuoria samaan paikkaan sekä kokonaisuudessaan työllistivät palkallisesti jopa enemmän kuin talkoovoimin tehtävä perinteinen viikonlopputapahtuma. Kahden livestram-lähetyksen lisäksi myös mm. nuorten ja piispojen harrastevideot olivat osa KulmakiviETKOT-antia. Etkojen ajalle osuikin myös vuoden toiseksi suurin liiton Youtube-kanavan katselupiikki.

Kripari-opsia, tilastojenkeruuta ja verkkokoulutusta
Liiton kolmesta päätoiminta-alueesta fokus oli toimintavuonna 2020 erityisesti koulutuksessa.

Vaikka liitto joutui siirtämään esim. lastenleirin ja nuorten aikuisten viikonlopun seuraavalle vuodelle, niin kuitenkin pystyttiin toteuttamaan nuoristyöpäivät, leirinohjaajien peruskurssi sekä kristinoppileiri. Loppuvuonna aloitettu kerhonohjaajien verkkokoulutus toi liiton koulutustarjontaan pitkästä aikaa myös täysin verkkopohjaisen ja kokonaan paikkaan sitomattoman kurssin.

Kristinoppikoulujen opetussuunnitelman uudistamistyö eteni hyvin ja kirkon piispainkokous käsitteli uudistusta alkuvuonna 2020 kokouksessaan. Kristinoppikouluille laadittiin koronakevään aikana yhteistyössä seurakuntien kanssa myös kiitettävä määrä monimuotomateriaalia. Myös edellisenä vuonna aloitettua osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen OSTU-prosessia jatkettiin. Liitto ja seurakunnat aloittivat myös ortodoksisen lapsi- ja nuorisotyön tilastojen keräämisen.

Yhdenvertaisuutta ja palvelemista
Liiton toimintalinjauksiin liittyivät mm. yhdenvertaisuustyöskentely ja yhdenvertaisuussuunnitelman työstäminen. Liitto julistautui myös syrjinnästä vapaaksi vyöhykkeeksi.
t
Koulujen uskonnonopetusta haluttiin nostaa esiin järjestämällä stipendihaku, jossa ortodoksiset opettajat saattoivat hakea pieniä rahastipendejä erityisesti perus- ja lukiopetuksen viimeisillä luokilla kunnostautuneille ortodoksisen uskonnon opetuksen oppilaille.

Edellisenä vuonna tehty oman toiminnan tarkastelu ja sitä seurannut tietoinen pyrkimys kasvaa liittona myös nuorisoalan palvelujärjestön roolissa paitsi laajensi tulevaisuuden tavoitteita myös muutti liiton jäsenten laskutapaa vuoden 2020 alusta alkaen siten, että yhteisöjäsenten (ortodoksisen kirkon seurakuntia ja yksi leirikeskusyhdistys) alle 29-vuotiaat jäsenet lasketaan jäsentenjäseniksi. Uudistuksen myötä liitolle jäi edelleen myös jonkin verran suoria henkilöjäseniä. Näin laskien liiton työn kohderyhmänä on keskimäärin noin 17000 alle 29-vuotiasta.

Liitto on vakavarainen
Liiton toiminnan päärahoittajat olivat vuonna 2020 Suomen ortodoksinen kirkko (yleisavustuksen osuus oli 46% tuloista) ja Opetus-. ja kulttuuriministeriö (16,5% tuloista). Muita tulonlähteitä olivat mm. osallistumismaksut, tilaus- ja tuotemyyntituotot, sijoitusasunnon vuokratuotot, Opintokeskus Siviksen kurssituki sekä yhteisöjäsenten jäsenmaksut (0,9% tuloista). Koronavuosi rokotti sekä tuotemyyntiä että kolehtituloja mutta vastaavasti liitto säästi peruuntuneiden leirien kuluissa.

Liiton maksuvalmius oli normaali ja tase vahva. Liitto on vakavarainen eli omistaa sijoitusyksiön Joensuussa sekä pienen metsäpalstan Rautalammilla sekä jonkin verran koti- ja pohjoismaisia osakkeita. Tilinpäätös 2020 jäänee lopulta useita tuhansia ylijäämäiseksi.

Ihmiset työn takana
Liiton puheenjohtajana toimi alkuvuoden 2020 opettaja Anna Blinnikka ja vuosikokouksesta eteenpäin pastori Kaarlo Saarento. Johtokunnassa toimi puheenjohtajan lisäksi kuusi muuta luottamushenkilöä: Maiju Federley, Aleksandra Heikkinen, Karina Huttunen, Anna Kasdaglis, Antti Potkonen ja Larissa Qvintus-Petsalo. Heistä neljä oli alle 29- vuotiaita.

Liitolla oli kolme työntekijää päätoimisessa työsuhteessa; toiminnanjohtaja Maria Kauppila sekä järjestösihteerit Annakaisa Onatsu ja Ari Koponen. Lisäksi liitto työllisti vuoden aikana yli 50 määrä- ja osa-aikaista töyntekijää, toiminnassa oli mukana myös useita kymmeniä talkoolaisia.

Liitto sai tehdä yhteistyötä myös lukuisten seurakuntien ja niiden työntekijöiden kanssa esim. koulutusten ja tapahtumien järjestämisessä ja materiaalin tuotannossa.

KIITOS kaikille toiminnassamme mukanaolleille, talkoolaisille, työntekijöille, luottamushenkilöille, yhteistyökumppaneille, rahoittajille, tuotteitamme ostaneille, esirukouksin muistaneille!

Kiitos ja kunnia Jumalalle!

Kuvassa on liiton perinteikkään enkeli-heijastimen uusi tyyli. Pieni sinihiuksinen, oranssisiipinen kerubi nojaa kyynärpäillään liiton logoon. 
Heijastinta voi tilata liiton kaupasta. 
Graafinen suunnittelu: Jonna Suvanto.
Kuvassa on liiton perinteikkään enkeli-heijastimen uusi tyyli.
Heijastinta voi tilata liiton kaupasta.
Graafinen suunnittelu: Jonna Suvanto.
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...