Liiton kevätkuulumisia

Tässä tiedoksi muutamia Ortodoksisten nuorten liiton kevätkuulumisia
sekä jäsenetuja.

1) VUOSIKOKOUS
Muistutamme vielä, että Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry:n
sääntömääräinen vuosikokous pidetään lauantaina 23.3.2019 klo 16:30
Tampereen ortodoksisessa seurakunnassa (Suvantokatu 10). Kokouksessa
käsitellään sääntömääräiset asiat, ohessa liitteenä vuosikokouksen
esityslista.
Kokousaineisto eli liiton tilinpäätös 2018 sisältäen
toimintakertomuksen, toimintasuunnitelma 2019 ja talousarvio 2019 sekä
liiton säännöt löytyvät liiton verkkosivulta:

Toimintalinjaukset

Muistathan, että liiton kokouksissa on äänioikeus 15 vuotta täyttäneillä
liiton jäsenillä. Henkilöjäsenellä on käytössään yksi ääni ja
yksittäinen jäsen tai jäsenyhteisön edustaja voi käyttää valtakirjalla
oman äänensä lisäksi yhden muun jäsenen ääniä, maksimissaan kolme ääntä.

Kokouksen aluksi myös kahvitarjoilu, tervetuloa mukaan vaikuttamaan!

2) MUITA LIITON TAPAHTUMIA
– Leirinjohtajakoulutus 22.-24.3. Tampereella (ilmoittautuminen
päättynyt 14.3.)

Leirinjohtajakoulutus Tampereella 22.-24.3.2019

– Lasten ja varhaisnuorten leiri Puroniemessä 4.-7.6.

Lasten ja varhaisnuorten leiri 4.-7.6.2019

– Kristinoppileiri Valamossa 9.-16.6.

Valamon kripari 9.-16.6.2019

– Ortodoksinen musiikkileiri Pyhäkankaalla 1.-4.7. (liitto
yhteistyökumppanina)

Ortodoksinen musiikkileiri 1.-4.8.2019 Pyhäkankaalla

Kullekin ONL ry:n leirille voidaan anomuksesta ottaa 1-2 osallistujaa
ns. vapaapaikalle ja lisäksi voidaan myöntää harkinnan mukaan
maksualennuksia.
Vapaapaikan ja alennuksen perusteena on aina taloudellinen ja
sosiaalinen syy. Lisätietoja:

Yleisinfo

Lisäksi tuemme taloudellisesti (metropoliitta Arsenin nimittämisen
juhlistamiseksi) yhden ikonimaalauksesta kiinnostuneen nuoren
ikonimaalausharrastusta, kiinnostunut voi laittaa liiton toimistolle
vapaamuotoisen avustushakemuksen.

Kokosimme myös muiden ortodoksisten toimijoiden järjestämien lasten-,
nuorten- ja perheleirien tietoja samalle sivulle, kurkkaa ne linkin
kautta. (Jos joku tietämäsi leiri puuttuu listasta, voit laittaa meille
asiasta vinkkiä.)

Kesällä leirille!

3) HYVÄ TIETÄÄ KRIPASTA -sivu
Kesä ja kristinoppileirit lähestyvät ja moni nuori saattaa ihmetellä
mihin on matkalla ja joku vanhempikin kaivata tietoa
kristinoppikoulusta. Kokosimme usein kysyttyjä kysymyksiä – ja
vastasimme niihin.
Kysymykset ja vastaukset löytyvät oheisen linkin kautta:

Kristinoppikoulu

4) AJANKOHTAISET JÄSENEDUT
Verkkokaupassamme on 15.4. asti “Taivasvakuutettu polkupyörä”-
tarinakirja jäsenetuhintaan 12€, koodilla “jäsenale”.

Taivasvakuutettu polkupyörä ja muita tarinoita

Jäsenistömme voi tilata myös kaikkia liiton verkkokaupan kortteja 25%
alennuksella, koodilla “jäsenetu” (tarjous voimassa 15.4. saakka).
Huom! Etu koskee myös UUTTA, ortodoksisen seminaarin kanssa yhteistyönä
tehtyä pääsiäisaiheista korttia, jonka sisällä pääsiäistervehdys
suomeksi, englanniksi, slaaviksi ja kreikaksi:
https://onl.fi/tuote-osasto/kortit/paasiaiskortit/

Voit tukea ortodoksista nuorisotyötä ostamalla tuotteita
verkkokaupastamme, tervetuloa siis kannattaville ostoksille!
https://onl.fi/kauppa/

Jos et ole vielä liiton jäsen, voit liittyä näppärästi esim.:

Jäsenyys


(Liiton henkilöjäsenille ei ole jäsenmaksua.)

5) UUSIA PUUHIA
Taivasvakuutettu polkupyörä -tarinakirjaan liittyy monenlaista mukavaa
oheispuuhaa verkossa, kurkkaa pelejä ja tehtäviä Ortoboxin sivuilta:

Kertomukset

Myös uusimman Tuohustuli-lehden keskiaukeamalla on perheen
pienemmillekin sopiva “Kiire kirkkoon” -lautapeli.

Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...
Responsive Menu
Add more content here...