Armenian lasten ja nuorten tuki ry:n ja ONL ry:n järjestämä talkoolaisohjaajien vaihto-ohjelma jatkuu kesällä 2020, jo viidettä kertaa. Kesäkuussa saamme Suomeen, Valamon kristinoppileirille, kaksi talkoolaisohjaajaa Armeniasta. Vastaavasti heinäkuussa pääsee 2 talkoolaisohjaajaa Suomesta Armeniaan.
Kesän 2020 vaihto-ohjelman leiri järjestetään 6.-15.7. Archisissa, Koillis-Armeniassa, Tavushin maakunnassa. Kylässä on satakunta lasta ja nuorta, joille tämä reilun viikon mittainen päiväleiri tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden oppia uutta ja viettää aikaa myös pelaten ja leikkien.
Suomesta lähtevien ohjaajien vaihto-ohjaajajakso on kaavailtu ajalle 2.-18.7.2020. Tarkat päivät riippuvat lentojen hinnoista ja saatavuudesta, mutta vaihto sijoittuu näiden päivien välille.
Vaihtoon haetaan kahta täysi-ikäistä ohjaajaa, joilta edellytetään:
- vähintään 18 vuoden ikää
- aiempaa leirinohjaajakokemusta ja valmiutta suunnitella omista osaamisalueista ja vahvuuksista lähtevää ohjelmaa kullekin leiripäivälle
- hyvää englanninkielen taitoa (myös armenian ja venäjän osaamisesta on hyötyä, mutta se ei ole edellytys valinnalle)
- avoimuutta ja omatoimisuutta
- uskallusta lähteä ohjaamaan vieraaseen kulttuuriin ja ympäristöön
- voimassaolevaa passia (voimassa vähintään 6kk matkan jälkeen)
- valmiutta raportoida vaihdosta kuvien ja tekstin muodossa
- ortodoksisen kirkon jäsenyys on eduksi (leirillä tehdään yhteistyötä Armenian ortodoksisen kirkon kanssa)
Työkokemuksen lisäksi vaihto tarjoaa mahdollisuuden tutustua Armeniaan ja jakaa tietoa Suomesta ja suomalaisesta kulttuurista, uusia kokemuksia ja ystäviä sekä tietysti myös hauskanpitoa. Leiristä ei makseta palkkaa, mutta matkat Helsingistä Armeniaan ja täysi ylöspito Armeniassa kustannetaan. Itselle jäävät maksettaviksi vain matkakulut Suomessa, omat vakuutukset, mahdolliset rokotukset sekä tuliaiset armenialaisille isäntäperheille.
Vaihdon aikana olosuhteet voivat olla hyvin erilaiset kuin Suomessa, kannattaa varautua esimerkiksi lattiamajoitukseen ja rajoitettuun vedensaantiin. Erikoisruokavalioiden toteuttamista ei välttämättä voida taata.
Lähetä hakemuksesi 22.3. mennessä onl (a) ort.fi. Kerro hakemuksessasi ainakin seuraavat asiat:
- Nimesi ja syntymäaikasi
- Yhteystietosi (osoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite)
- Miksi juuri sinä olisit sopiva osallistumaan ohjaajavaihtoon?
- Aiempi työ- ja leirikokemuksesi, mahdollinen opiskelualasi tai ammattisi
- Harrastuksesi, kielitaitosi, mitä tietoja tai taitoja haluaisit opettaa vaihdossa?
- Voit liittää mukaan myös CV:si
- Kirjallisen hakemuksen lisäksi lähetä lyhyt englanninkielinen esittelyvideo itsestäsi WhatsApp-viestinä numeroon 0406858854 (tai sähköpostin liitetiedostona)
Lisätietoja ONL:n toimistolta joko sähköpostilla tai puhelimitse.