“Erilainen ei ole vääränlainen, vaan ainutlaatuinen. Kun olemme avoimesti ja peittelemättä ortodokseja, myös muut oppivat arvostamaan meitä.”
Isä Kaarlo Saarento, Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry:n puheenjohtaja
Rohkeasti ortodoksi on Ortodoksisten nuorten liiton 80-vuotisjuhlavuoden pääteema. Teema sopii mainiosti myös siihen, että kirkko juhlii 100 vuotta osana Konstantinopolin patriarkaattia. Lisäksi vuonna 2023 myös uskonnonvapauslaki täyttää 100 vuotta.
ONL:n puheenjohtaja, isä Kaarlo Saarento pohtii teemaa Tuohustuli-verkkolehden artikkelissa:
— Tänä päivänä me ortodoksit elämme Suomessa yhä vähemmistönä enemmistön keskellä. Onneksi enää harva joutuu sen vuoksi kiusatuksi koulussa tai kavereiden kesken. Silti vieläkin monella meistä on kokemusta vaikkapa siitä, miltä tuntuu olla ainoa oppilas omalla uskontotunnilla, arvelee isä Kaarlo.
— ”Rohkeasti ortodoksi” -teema kannustaa meitä olemaan ylpeitä omasta ortodoksisuudestamme ja pitämään sitä esillä arjessa.
— Meitä kutsutaan elämään rohkeasti omana itsenämme, kuten kirkkomme lapsia ja nuoria jo vuosikymmenet sitten, Erilainen ei ole vääränlainen, vaan ainutlaatuinen, summaa isä Kaarlo ja jatkaa:
— Kun olemme ainutlaatuisia avoimesti ja peittelemättä, myös muut oppivat arvostamaan meitä sellaisina.
Helmiemilia Malin on nuori aktiiviortodoksi ja hän hahmottaa rohkeasti ortodoksina elämistä näin:
— Voimme tuoda rohkeasti esille katsomustamme esimerkiksi siihen liittyvässä keskustelussa ja kertoa ortodoksisesta elämäntavasta siitä kiinnostuneille ihmisille. — Omassa elämässäni tämä on näkynyt esimerkiksi siten, että olen pitänyt esitelmää lukiossani ortodoksisuudesta ja samalla esitellyt ortodoksisia esineitä, kuten ikoneita. Minulle on myös ollut luonnollista olla avoin juhliin liittyvistä perinteistä, kuten pääsiäisen vietosta.
Helmiemilian Tuohustuli-jutun voit lukea kokonaisuudessaan täältä ja isä Kaarlon lukea täältä.
Pääteeman iloinen ilme
Rohkeasti ortodoksi -teeman logon on suunnitellut Anni Repo, joka aloittaa myös Tuohustuli-liitteen taittajana numerosta 2/2023 alkaen.
Valitsimme ilmeeseen kirkkaita ja iloisia värejä, joilla saa aikaan sekä virallisia että hauskoja yhdistelmiä. Osa sävyistä on tuttuja ONL:n virallisesta logosta ja fonteissa on sukunäköä mm. Ortodoksisto.fi -sivuston logon kanssa.
— Tavoitteena oli värikäs ja mieleen jäävä logo, jossa on elämää ja lapsekastakin ilmettä, kun kyseessä on erityisesti lasten ja nuorten liiton teema, kertoo Anni Repo.
Graafinen ilme on koko kirkon ja kaikkien seurakuntien vapaasti käytettävissä ja siihen voi tutustua täällä.
Voihan perhe! -videosarja
Rohkeasti ortodoksi -teemaan liittyen putkahtaa tänä keväänä ONL:n YouTube -kanavalle Voihan perhe! -videosarja, jossa isä Joonas Ratilainen käsittelee erilaisia asioita ja perhearkea vähemmän tunnetusta näkökulmasta.
— Minulla on vähän sellainen kokemus, että paastoamisesta ja kilvoittelusta on yksipuolista opetusta tarjolla ja katekumeenejakin asia askarruttaa paljon ja se usein typistyy vain listaksi mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä, avaa isä Joonas videoidensa taustoja.
— Toimittuani diakoniapappina Joensuussa ja pienperheemme isänä on minullekin tullut pappina vähän erilainen perspektiivi siihen, mitä kaikkea kilvoittelu on.
— Olen ajatellut käsitellä erilaisia eteeni tulleita kysymyksiä, kuten vaikkapa miten ortodoksikristityn kilvoitus voi onnistua kodissa, jossa sairastumiset, väsymys tai uupumus vaikeuttavat kirkossa käyntiä? Miten paastotaan ekumeenisissa perheissä, sairauden tai vaikkapa syömishäiriön kanssa? Miten kertoa ortodoksisuudesta lapsille ja ylläpitää suhdetta kirkkoon ja jumalanpalveluksiin? Miten toimin, kun kirkossa loukattiin ja peloteltiin lapsia ja nyt he eivät uskalla eivätkä halua lähteä kirkkoon?
Kuusi videota julkaistaan suuren paaston aikana ja ensimmäinen niistä julkaistaan ensimmäisellä paastoviikolla eli viikolla 8.
Hyvää temppeliintuomisen juhlaa sekä kansainvälistä ortodoksisten nuorten päivää 2.2. kaikille! #rohkeastiortodoksi #proudlyorthodoxchristian #nousenuoriortodoksi #onlry1943
Teksti: Maria Kauppila, toiminnanjohtaja, ONL ry
Kuva: Emilia Ollikainen
Logo: Anni Repo