Seurakuntiemme jäsenistä 0-29-vuotiaita, eli lapsia ja nuoria oli vuodenvaihteessa 30,5%.

Lukumääränä se tarkoittaa 16922 lasta ja nuorta, eli aika suuri joukko! Vuoden aikana nuorten absoluuttinen määrä on hiukan pienentynyt, kuten koko kirkon jäsenmääräkin. Nuorten osuus seurakuntiemme koko jäsenistöstä on pysynyt suurin piirtein ennallaan (vuotta aiemmin osuus oli 30,6%).
Positiivisia lukemia
Sekä nuorten lukumäärä että prosenttiosuus on kasvanut vuoden aikana kahdessa seurakunnassa, Tampereella ja Turussa. Tampereen seurakunnan jäsenistöstä 0-29-vuotiaita on n. 38,1%, joka on kirkkaasti suurin prosenttiosuus koko kirkossamme. Turussakin nuorten osuus on selvästi yli koko kirkon keskiarvon, n. 35%. Näiden kahden lisäksi ainoastaan Helsingin seurakunta yltää yli koko kirkon keskiarvon, siellä nuorten osuus on n. 31,9%.
Suhteellisesti vähiten nuoria on Saimaan seurakunnassa, 21,7%. Saimaan seurakunnassa nuorten absoluuttinen lukumäärä on kuitenkin pysynyt edellisvuoteen verrattuna samana, eikä ole pienentynyt, toisin kuin kaikissa muissa seurakunnissa Tamperetta ja Turkua lukuun ottamatta.
Hiippakuntien erot ennallaan
Hiippakunnittain tarkasteltuna Kuopion ja Karjalan hiippakunnassa nuorten osuus on pienin, n. 26,9% ja osuus on myös hitusen pienentynyt edellisestä vuodesta (n. 27%). Ainoastaan Jyväskylän seurakunnassa nuorten osuus yltää juuri ja juuri yli 30%, ollen n. 30,2%. Valonpilkahdus voidaan nähdä myös Kuopiossa, jossa nuorten osuus on n. 27,1%, eli aavistuksen suurempi kuin vuotta aiemmin (26,9%).
Helsingin hiippakunnassa nuorten osuus on n. 32% ja se on myös hiukan pienentynyt vuoden takaisesta (32,2%). Yli koko kirkon keskiarvon yltävien Turun ja Helsingin lisäksi Kaakkois-Suomen seurakunta yltää n. 30,1% nuorten osuudellaan juuri ja juuri yli 30%.
Oulun hiippakunnassa nuorten osuus on n. 33% ja se on kasvanut hieman edellisestä vuodesta (32,7%). Pohjois-Suomen seurakunnassa nuorten osuus on n. 27,7% ja se on laskenut hiukan vuoden takaisesta (n. 28%).
0-29-vuotiaat | Jäsenmäärä | Lasten ja nuorten osuus | Lasten ja nuorten osuus 31.12.2023 | |
Helsinki | 6951 | 21774 | 31,9% | 32,1% |
Kaakkois-Suomi | 1141 | 3791 | 30,1% | 30,5% |
Turku | 1159 | 3313 | 35% | 34,6% |
Helsingin hiippakunta | 9251 | 28878 | 32% | 32,2% |
Joensuu | 1766 | 6228 | 28,4% | 28,6% |
Jyväskylä | 626 | 2074 | 30,2% | 30,8% |
Kuopio | 1453 | 5362 | 27,1% | 26,9% |
Saimaa | 385 | 1774 | 21,7% | 21,9% |
Taipale | 525 | 2231 | 23,5% | 23,7% |
Kuopion ja Karjalan hiippakunta | 4755 | 17669 | 26,9% | 27% |
Pohjois-Suomi | 1203 | 4349 | 27,7% | 28% |
Tampere | 1713 | 4500 | 38,1% | 37,5% |
Oulun hiippakunta | 2916 | 8849 | 33% | 32,7% |
Kaikki seurakunnat | 16922 | 55396 | 30,5% | 30,6% |
Koko maan väestötilastot valmistuvat vasta myöhemmin keväällä. Voimme nyt verrata 31.12.2023 tilannetta kirkossamme koko väestöön. Kirkossamme oli 0-29-vuotiaita tuolloin n. 30,6% ja koko väestössä tuon ikäluokan osuus oli 32,1%. Kirkkomme jäsenistössä on siis suhteellisesti hiukan vähemmän lapsia ja nuoria koko väestöön verrattuna.