Osana Tomos100-juhlaviikonvaihdetta järjestetään leikkimielinen kaupunkisuunnistus. Suunnistuksen lähtö ja maali on Pyhän Kolminaisuuden kirkolla (Unioninkatu 31), mutta halutessaan suunnistamaan voi lähteä omaan tahtiin mistä tahansa.
- Rastit voi käydä haluamassaan järjestyksessä.
- Mukaan tarvitaan vähintään yksi nettiyhteydellä varustettu puhelin joukkuetta kohti. (Myös muutamia tulosteita on saatavilla, jos puhelimen käyttö ei ole mahdollista.)
- Vastaukset kannattaa merkitä itselleen ylös esim. puhelimen muistioon tai paperille siltä varalta että vastauslomake vahingossa tyhjentyisi ennen sen lähettämistä.
- Vastauslomakkeen lisäksi lähetetään reitistä riippuen kahdelta tai kolmelta rastilta myös valokuva, jossa erottuu sekä tiiminne että kyseinen paikka.
Kaikki osallistuneet joukkueet saavat pienen palkinnon maalissa (9.9. klo 15.45 mennessä). Lisäksi koko reitin suorittaneiden joukkueiden kesken arvotaan pieni palkinto.
Lyhyt reitti
Arvioitu kesto 15-30 minuuttia, rastit sijaitsevat muutaman korttelin alueella Pyhän Kolminaisuuden kirkon lähistöllä. Sopii hyvin myös pienten lasten kanssa kierrettäväksi.
Kartta: https://www.google.com/maps/d/u/3/edit?mid=13RJW22G7updng32frMNNfayXEMgyyZg&usp=sharing
Vastauslomake: https://forms.gle/ag3x9LGcjZ7iMicKA
Keskipitkä reitti
Arvioitu kesto n. 30-60 minuuttia. Keskipitkään reittiin kuuluvat kartan vihreät rastit. (Keskipitkän ja pitkän reitin kartta on yhteinen)
Kartta: https://www.google.com/maps/d/u/3/edit?mid=1bv4KnomxKI4a2aG77GELfteNuMKWwXM&usp=sharing
Vastauslomake: https://forms.gle/xSXhKbzu4We45vC68
Vihjeet löytyvät myös täältä, jos niitä on lomakkeelta hankala lukea: https://onl.fi/rastivihjeet/
Pitkä reitti
Arvioitu kesto n. 60-120 minuuttia. Pitkään reittiin kuuluvat sekä kartan vihreät että siniset rastit. (Keskipitkän ja pitkän reitin kartta on yhteinen)
Kartta: https://www.google.com/maps/d/u/3/edit?mid=1bv4KnomxKI4a2aG77GELfteNuMKWwXM&usp=sharing
Vastauslomake: https://forms.gle/bTQjuH4tNvhvTUxC7
Vihjeet löytyvät myös täältä, jos niitä on lomakkeelta hankala lukea: https://onl.fi/rastivihjeet/