Rastivihjeet

a) Helsingin kortteleista osa on nimetty eläinten mukaan. Etsi kortteli, jonka eläin on evankelista Markuksen symboli ja löytyy myös Suomen vaakunasta.

b) Pyhän Kolminaisuuden kirkon “selän takana” sijaitseva, oravannahkakaupasta alkunsa saanut laitos

c) Hallintoelin, jonka ydintä on mm. ilmastonmuutoksen hillintä

d) Helsingin ortodoksien kirkkoherrana 1914-1917 toiminut ukrainalaislähtöinen pappismarttyyri Aleksander Hotovitski asui tässä talossa. Talossa sijaitsee myös Helsingin hiippakunnan kanslia.

e) Suomen vanhin ja laajin taidekokoelma

f) Tämän erään tavaratalon pyörivän aikamittarin alle on perinteisesti sovittu treffejä.

g) Helsingin yliopiston vanhin rakennus

Pitkän reitin rastit 8-11

h) Hirven takana historiallisessa rakennuksessa sijaitseva museo. Rakennuksessa on aikanaan toiminut venäläinen poikakoulu ja sen yhteydessä on ollut myös ortodoksinen kappeli. Ulkoseinässä erottuu yhdellä sivustalla vielä alttaripääty ja sisäpihan puolella risti.

i) Helsingin ainoa naisen näköisveistos esittää suomalaisen kansanrunouden merkkihenkilöä, jota on esitetty kanonisoitavaksikin.

j) Ylistyslaulu kirjoille, kuuluisa kaupunkikirjasto

k) Arkadianmäen päättäväinen monumentti

Kaupunkisuunnistuksen ohjeistus

Osana Tomos100-juhlaviikonvaihdetta järjestetään leikkimielinen kaupunkisuunnistus. Suunnistuksen lähtö ja maali on Pyhän Kolminaisuuden kirkolla (Unioninkatu 31), mutta halutessaan suunnistamaan voi lähteä omaan tahtiin mistä tahansa.

  • Rastit voi käydä haluamassaan järjestyksessä.
  • Mukaan tarvitaan vähintään yksi nettiyhteydellä varustettu puhelin joukkuetta kohti. (Myös muutamia tulosteita on saatavilla, jos puhelimen käyttö ei ole mahdollista.)
  • Vastaukset kannattaa merkitä itselleen ylös esim. puhelimen muistioon tai paperille siltä varalta että vastauslomake vahingossa tyhjentyisi ennen sen lähettämistä.
  • Vastauslomakkeen lisäksi lähetetään reitistä riippuen kahdelta tai kolmelta rastilta myös valokuva, jossa erottuu sekä tiiminne että kyseinen paikka.

Kaikki osallistuneet joukkueet saavat pienen palkinnon maalissa (9.9. klo 15.45 mennessä). Lisäksi koko reitin suorittaneiden joukkueiden kesken arvotaan pieni palkinto.

Lyhyt reitti

Arvioitu kesto 15-30 minuuttia, rastit sijaitsevat muutaman korttelin alueella Pyhän Kolminaisuuden kirkon lähistöllä. Sopii hyvin myös pienten lasten kanssa kierrettäväksi.

Kartta: https://www.google.com/maps/d/u/3/edit?mid=13RJW22G7updng32frMNNfayXEMgyyZg&usp=sharing

Vastauslomake: https://forms.gle/ag3x9LGcjZ7iMicKA

Keskipitkä reitti

Arvioitu kesto n. 30-60 minuuttia. Keskipitkään reittiin kuuluvat kartan vihreät rastit. (Keskipitkän ja pitkän reitin kartta on yhteinen)

Kartta: https://www.google.com/maps/d/u/3/edit?mid=1bv4KnomxKI4a2aG77GELfteNuMKWwXM&usp=sharing

Vastauslomake: https://forms.gle/xSXhKbzu4We45vC68

Vihjeet löytyvät myös täältä, jos niitä on lomakkeelta hankala lukea: https://onl.fi/rastivihjeet/

Pitkä reitti

Arvioitu kesto n. 60-120 minuuttia. Pitkään reittiin kuuluvat sekä kartan vihreät että siniset rastit. (Keskipitkän ja pitkän reitin kartta on yhteinen)

Kartta: https://www.google.com/maps/d/u/3/edit?mid=1bv4KnomxKI4a2aG77GELfteNuMKWwXM&usp=sharing

Vastauslomake: https://forms.gle/bTQjuH4tNvhvTUxC7

Vihjeet löytyvät myös täältä, jos niitä on lomakkeelta hankala lukea: https://onl.fi/rastivihjeet/

Ohjaajahakua jatketaan!

Saimme alkuperäiseen määräaikaan mennessä hyviä hakemuksia, mutta hyvin niukasti, joten jatkamme hakuaikaa 28.3. saakka.

Haemme ohjaajia Valamossa 11.-18.6.2023 järjestettävälle kristinoppileirille, sekä Valamon opiston Pienet Pyhiinvaeltajat -kurssille 16.-18.6.2023.
Lisäksi voit hakea samalla hakemuksella lastenohjaajaksi Puroniemen Ystävät ry:n perheleireille (Perinteinen perheleiri 9.-13.7. ja Ollaan yhdessä -leiri 14.-18.7.), välitämme tiedot eteenpäin heille.

Kriparille on haussa on niin ryhmänohjaajia, asiaohjaajia ja yleisohjaaja, joten tehtäviä on monenlaisille ohjaajille. Leiriteologi on jo valittu. Palkattavien ohjaajien kokonaismäärä riippuu leiriläisten määrästä.

Pienet Pyhiinvaeltajat -kurssille lapset osallistuvat aikuisen kanssa yhdessä, se on siis perheleirityyppinen. Ohjaajatarve kurssilla on vielä hiukan epävarma, mutta melko varmasti tälle kurssille palkataan kaksi ohjaajaa (ensisijaisesti täysi-ikäisiä).

Taloussyistä emme näillä näkymin pysty järjestämään omaa lastenleiriä tänä vuonna.

Palkkaus ja hakuohjeet

Kultakin leiripäivältä leirinohjaajat saavat palkkaa kokemuksen ja tehtävien mukaan, sekä ilmaisen majoituksen ja ruokailut. Matkakulut asuinpaikan ja leiripaikan välillä korvataan edullisimman mahdollisen kulkuneuvon mukaan. Valinnassa on eduksi, jos on suorittanut leirinohjaajien peruskurssin aiemmin tai kuluvana keväänä. Työ on kirkon kasvatustyötä, joten valittavien tulee olla ortodoksisen kirkon jäseniä.

Kaikkien ohjaajiksi valittavien tulee osallistua leirin ennakkosuunnitteluun erikseen sovittavalla tavalla (esim. Google Drivessa tai sähköpostitse). Käytännön työskentely alkaa jo leiriä edeltävänä päivänä, Valamon kriparin palkallinen suunnittelupäivä on 10.6.

Kirjalliset hakemukset on lähetettävä ONL:n toimistolle 28.3.2022 mennessä.

Hakemukset lähetetään osoitteella: ONL ry, Kirkkokatu 18 A+B 17, 80100 Joensuu tai sähköpostitse liitetiedostona osoitteella onl (a) ort.fi.

Valinnoista ilmoitetaan kaikille hakeneille mahdollisimman pian hakuajan päätyttyä sähköpostitse. Muista siis lukea ilmoittamaasi sähköpostia säännöllisesti.

Jos leiri joudutaan perumaan nopealla aikataululla koronarajoitusten vuoksi, tai jos et pysty tulemaan töihin sairastumisen tai tapaturman vuoksi, maksamme kuitenkin työsopimuksen kanssamme jo tehneille korvauksen, kristinoppileiriltä kahden päivän palkan ja lastenleirin osalta yhden päivän palkan.

ONL ei palkkaa ohjaajia muiden järjestämille leireille, mutta voit ilmoittautua ”ohjaajapankkiin”, josta välitämme tarpeen mukaan seurakunnille ja Puroniemen Ystävät ry:lle sopivien ohjaajien yhteystietoja. Ohjaajapankkiin voit ilmoittautua vaikka et hakisi ONL:n leireille töihin.

Kerro kirjallisessa hakemuksessasi ainakin seuraavat asiat:

  • Nimesi ja syntymäaikasi
  • Yhteystietosi (postiosoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite)
  • Miksi leirinohjaustyö kiinnostaa, miksi olisit hyvä leirinohjaaja?
  • Aiempi työ- ja leirikokemuksesi, harrastuksesi, mahdollinen kielitaito
  • Minkä ajan olet käytettävissä?
  • Mille leirille erityisesti haluaisit ohjaajaksi?
  • Ilmoittaudutko samalla ns. ohjaajapankkiin?

Seurakuntien ohjaajahaut

Myös seurakunnat hakevat ohjaajia leireilleen, lisäämme alle linkkejä hakuilmoituksiin. Monet seurakunnat palkkaavat leireilleen pääsääntöisesti omia jäseniään, mutta aina sopivia hakijoita ei ole riittävästi, joten muidenkin ortodoksisten seurakuntien jäsenten kannattaa hakea.

Helsingin seurakunnan leirien ohjaajahaku on käynnissä 28.2. saakka. https://www.hos.fi/leirityota-tarjolla-kesaksi-haku-alkaa-30-1/

Joensuun seurakunnan leirien “vanhojen” ohjaajien haku on käynnissä 13.-26.3. ja uusien ohjaajien haku 20.3.-2.4. https://ort.fi/joensuu/etusivu/lapset-ja-nuoret/nuorten-koulutukset/

Jyväskylän seurakunnan ohjaajahaku on käynnissä 1.3. saakka. https://jklort.fi/2023/01/31/haku-leirinohjaajaksi-tai-keittioapulaiseksi-pyhakankaalle-1-2-1-3/

Kuopion seurakunnan leirien ohjaajahaku on käynnissä 3.3. saakka. https://ortkuopio.fi/uutiset/kesan-2023-ohjaajahaku/

Pohjois-Suomen seurakunnan (Oulun) ohjaajahaku on käynnissä 31.3. saakka. https://pohjoissuomenortodoksinenseurakunta.fi/lapset-ja-nuoret-leirit

Taipaleen seurakunnan leirien ohjaajahaku on käynnissä 28.2. saakka. https://ort.fi/taipale/2023/02/14/seurakunta-etsii-nuoria-kesatoihin-5/

Tampereen seurakunnan leirien ohjaajahaku päättyy 20.2. https://www.tampereort.fi/

Turun seurakunnan leirien ohjaajahaku on käynnissä 15.3. saakka. https://www.turkuort.fi/tapahtumat/tapahtumat-tapahtumat/kesatyopaikat-seurakunnassa-kesalla-2023/

Kristus syntyy, kiittäkää!

Iloista ja rauhallista Kristuksen syntymäjuhlaa ja vuodenvaihdetta!

Toimistomme on suljettu 22.12.2022-1.1.2023. Palvelemme taas 2.1. lähtien normaalisti.

Joulukorttien ja muiden joulumuistamisten sijaan olemme tehneet kiristyssidelahjoituksen Ukrainaan Suomessa vierailleen isä Sergiy Berezhnoyn kautta, sekä pienen rahalahjoituksen Filantropian paastokeräykseen.

Kristus syntyy, kiittäkää!

Kristus födes, lovsjungen!

Kristõs šâdd, späʹssbõõššâd!

Христос народжується, славте!

Христос рождается, славите!

Christ is born, glorify Him!

Χριστός γεννάται, δοξάσατε!

Kulmakivi-lounas (la)

Tähän lisätään tarkempia tietoja lauantain lounaspaikoista ja lounasvaihtoehdoista.

Lounaan saat lunastettua saamallasi lounaslipulla jostakin seuraavista ravintoloista:

  • Katriinan kasvisravintola (Kauppakatu 11)
  • Rax Pizzabuffet (Forum, Kauppakatu 22)
    • buffet (buffetissa myös gluteenittomia ruokia, mutta täysin gluteenitonta ei voida taata)
    • lisätiedot ruoista: https://www.rax.fi/buffet/
  • Taco Bell (Forum, Kauppakatu 22)
    • Crunchwrap Supreme meal
    • Quesadilla meal
    • 2 tacos Supreme meal (saatavilla gluteenittomalla maissikuorella, mutta täysin gluteenitonta ei voida taata)
    • lisätiedot ruoista: https://www.tacobell.fi/menu/ateriat

Kulmakivi-ohjelmakanavat

Lauantaina 8.10. iltapäivällä on ohjelmassa valinnaiset kanavat. Ilmoittautumislinkki lähetetään ilmoittautuneille (matkanjohtajien kautta) 8.9.

Sirkus-työpaja

  • Työpajassa kokeillaan matalalla kynnyksellä esimerkiksi jongleerausta ja akrobatiaa sekä erilaisia jännittäviä sirkusvälineitä. Kokeilupiste sopii kaikille!
  • ikäraja 10 vuotta
  • koululla klo 14-15.30
  • ohjauksesta vastaavat Jyväskylän Parkour Akatemian ja Sirkuskoulun ammattilaisohjaajat

Fusion Bellydance

  • Itämaista tanssia yhdistettynä länsimaalaiseen Edm-musiikkiin. Vauhdikasta tanssia itämaisin askelin!  Teemme tekniikkaa ja lyhyitä sarjoja. Tarvitset mukaan joustavat vaatteet ja sukat. Taso: Alkeet. 
  • suunnattu yli 16-vuotiaille
  • koululla klo 14-15
  • opettajana Kristiina Vainikka

Hohtokeilailu, biljardi & arcade-pelit

  • klo 14-16 (keilailussa kaksi 55 min. settiä)
  • hohtokeilausta, biljardia ja erilaisia retropelejä
  • Hollywood Bowling, Kauppakatu 37 (kävelykadulla)

Luontomuseo

  • Perintönä ympäristö -perusnäyttely esittelee keskisuomalaista luontoa vanhimmasta kallioperästä aina nykyisiin 2000-luvun kohteisiin. Näyttely kertoo luonnon monimuotoisuudesta sekä lajien- ja ympäristönsuojelusta, ja se on suunniteltu ympäristökasvatusta silmällä pitäen. Vaihtuvana näyttelynä Ei mikään turha puro -luontovalokuvanäyttely.
  • Sopii kaikille vauvasta vaariin!
  • Opastettu kierros, lisäksi myös toiminnallisia tehtäviä sekä museobingo
  • klo 14 alkaen
  • Vesilinnassa Harjulla, Ihantolantie 5 (samassa rakennuksessa myös kahvila ja näkötorni)

Uusi verkkolehti avattu!

Tuohustuli ilmestyy nyt myös verkkolehtenä osoitteessa tuohustuli.fi

Lehdessä on paljon tuttuja asioita, kuten tarinoita, puuhia ja ajankohtaisia juttuja. Voit pelata pelejä ruudulla tai tulostaa puuhia kotona tehtäväksi. Tsekkaa erityisesti Juuson ja Severin Tuohustube-videot!

Voit lähettää omia juttuja, kuvia ja ideoita osoitteeseen tuohustuli@gmail.com

Perinteinen paperilehti ilmestyy tänä vuonna kirkon Aamun Koitto -lehden liitteenä.

Kuvakortteja kommunikaation tueksi

Erityisesti silloin kun yhteistä kieltä ei ole, voivat kuvat auttaa kommunikoinnissa. Nyt saatavilla on myös ortodoksiseen elämään liittyviä kuvakortteja.

Suomi-Ukraina-perussanaston ensimmäinen sivu.

ONL on yhdessä Ortoboxin ja Ortodoksiston kanssa valikoinut viitisenkymmentä ortodoksisen kirkon piirissä keskeistä sanaa, joista on tehty suomi-ukraina sekä suomi-venäjä -teksteillä varustetut kuvakortit. Kuvitukset ovat isolta osin Kirsi Vuomajoen käsialaa, mukana on myös Jonna Suvannon ja Anni Revon piirroskuvia.

Lähipäivinä julkaistaan vielä tekemisiin liittyviä kuvakortteja.

Kortteja voi käyttää vapaasti ei-kaupallisiin tarkoituksiin. Kuvia voi ladata ja tulostaa arkeittain alla olevista tiedostoista.

Idea näihin kortteihin tuli Silja Saarento-Zaprudinin kääntämistä, alunperin puolalaisten tuottamista yleissanastoon liittyvistä kuvakorteista. Täältä löydät suomi-ukraina-teksteillä varustettuja kuvakortteja esim. vaatteista, koulunkäyntiin ja terveydenhuoltoon liittyvistä, sekä muista arkisista yleisistä sanoista: https://drive.google.com/drive/folders/1Qi154Ld4MlLETByANPLsou7TCbJNMHxK?usp=sharing

Papunet-sivusto on saavutettava verkkosivusto eri keinoin kommunikoiville ja tietokonetta käyttäville ihmisille. Sen kautta tarjotaan lähi-ihmisille sekä alan ammattilaisille ja opiskelijoille tietoa ja materiaalia kommunikointiin sekä tiedotetaan puhevammaisten sekä muiden oppimisessa, ymmärtämisessä ja kommunikoinnissa tukea tarvitsevien oikeuksista ja mahdollisuuksista.

Papunetistä löytyy monenlaista materiaalia, mm. sota-aiheinen keskustelutaulu sekä ohjeistus, miten asiaa voidaan käsitellä kuvien kautta.

Avustajaksi Tuohustuleen? Lähetä oma piirustus, kuva tai video

Tuohustuli ilmestyy tänä vuonna Aamun Koiton välissä liitteenä. Samalla aloittaa myös Tuohustulen verkkolehti, jonka on tarkoitus avautua huhtikuussa.

Uudessa verkkolehdessä on mukana kuvagalleria, johon halukkaat voivat lähettää omia piirustuksiaan, kuviaan tai lyhyitä videoitaan. Voit tulla myös itse avustamaan lehteä!

Ota rohkeasti yhteyttä! Yhteydenotot sekä kuvat, piirustukset ja videot voi lähettää osoitteeseen tuohustuli@gmail.com.

Leirille töihin!

Haemme ohjaajia Puroniemessä 7.-10.6. järjestettävälle lasten ja varhaisnuorten leirille sekä Valamossa 12.-19.6. järjestettävälle kristinoppileirille.

Lisäksi haemme keittiöapulaista lastenleirille.

Kultakin leiripäivältä leirinohjaajat saavat palkkaa kokemuksen ja tehtävien mukaan, sekä ilmaisen majoituksen ja ruokailut. Matkakulut asuinpaikan ja leiripaikan välillä korvataan edullisimman mahdollisen kulkuneuvon mukaan. Valinnassa on eduksi, jos on suorittanut leirinohjaajien peruskurssin aiemmin tai kuluvana keväänä. Työ on kirkon kasvatustyötä, joten valittavien tulee olla ortodoksisen kirkon jäseniä.

Leireille tarvitaan monenikäisiä ohjaajia erilaisiin tehtäviin, mm. ryhmänohjaajia, eri aiheiden asiaohjaajia, yleisohjaajia, kanttoreita sekä Valamon kriparille leiriteologi.

Kaikkien ohjaajiksi valittavien tulee osallistua leirin ennakkosuunnitteluun erikseen sovittavalla tavalla (esim. Google Drivessa tai sähköpostitse). Käytännön työskentely alkaa jo leiriä edeltävänä päivänä, lasten ja varhaisnuorten leirin palkallinen suunnittelupäivä on 6.6. ja Valamon kristinoppileirin 11.6.

Aiemmin leirinohjaajien peruskurssin käyneet hakijat: Kirjalliset hakemukset on lähetettävä ONL:n toimistolle 27.3.2022 mennessä. Kanttorit ja leiriteologi voidaan kuitenkin valita heti sopivan henkilön löydyttyä.

Toukokuussa leirinohjaajien peruskurssille osallistuvat uudet ohjaajat: Kirjalliset hakemukset on lähetettävä ONL:n toimistolle 9.5.2022 mennessä.

Hakemukset lähetetään osoitteella: ONL ry, Kirkkokatu 18 A+B 17, 80100 Joensuu tai sähköpostitse liitetiedostona osoitteella onl (a) ort.fi.

Valinnoista ilmoitetaan kaikille hakeneille mahdollisimman pian hakuajan päätyttyä sähköpostitse.

Jos leiri joudutaan perumaan nopealla aikataululla koronarajoitusten vuoksi, tai jos et pysty tulemaan töihin sairastumisen tai tapaturman vuoksi, maksamme kuitenkin työsopimuksen kanssamme jo tehneille korvauksen, kristinoppileiriltä kahden päivän palkan ja lastenleirin osalta yhden päivän palkan.
Jos leiri joudutaan koronarajoitusten vuoksi siirtämään toiseen ajankohtaan, palkataan sinne ensisijaisesti aiemmin valitut ohjaajat.

ONL ei palkkaa ohjaajia muiden järjestämille leireille, mutta voit ilmoittautua ”ohjaajapankkiin”, josta välitämme tarpeen mukaan seurakunnille ja Puroniemen Ystävät ry:lle sopivien ohjaajien yhteystietoja. Ohjaajapankkiin voit ilmoittautua vaikka et hakisi ONL:n leireille töihin.

Kerro kirjallisessa hakemuksessasi ainakin seuraavat asiat:

  • Nimesi ja syntymäaikasi
  • Yhteystietosi (postiosoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite)
  • Miksi leirinohjaustyö kiinnostaa, miksi olisit hyvä leirinohjaaja?
  • Aiempi työ- ja leirikokemuksesi, harrastuksesi, mahdollinen kielitaito
  • Minkä ajan olet käytettävissä?
  • Mille leirille erityisesti haluaisit ohjaajaksi?
  • Ilmoittaudutko samalla ns. ohjaajapankkiin?

Lastenleirin keittiöapulainen

Haussa lastenleirin keittiöapulainen 6.-10.6.2022, kerro miksi juuri sinä olisit hyvä apulainen leirimuonituksen pääemännälle. Onko sinulla bonuksena muonituskokemusta tai -koulutusta? Myös esim. hygieniapassi ja ortodoksisuus katsotaan eduksi. Vapaamuotoiset hakemukset 27.3. mennessä onl (at) ort.fi

Lisätietoja: onl (a) ort.fi tai 050 4658173

Seurakuntien ohjaajahaut

Myös seurakunnat hakevat ohjaajia leireilleen, lisäämme alle linkkejä hakuilmoituksiin. Monet seurakunnat palkkaavat leireilleen pääsääntöisesti omia jäseniään, mutta aina sopivia hakijoita ei ole riittävästi, joten muidenkin ortodoksisten seurakuntien jäsenten kannattaa hakea.

Helsingin seurakunnan leirien ohjaajahaku on käynnissä 6.3. saakka. https://www.hos.fi/kesaksi-2022-toihin-seurakunnan-leireille-hakuaika-9-2-klo-7-6-3-klo-23-59/

Joensuun seurakunnan leirien ohjaajahaku on käynnissä 27.2. saakka, paitsi uusien ohjaajien osalta 27.3. saakka. https://www.joensuunortodoksit.fi/leirit/

Kaakkois-Suomen seurakunnan leirien ohjaajahaku on käynnissä 17.4. saakka. https://kaakko.ort.fi/tapahtuma/haetaan-leirinohjaajia/

Kuopion seurakunnan leirien ohjaajahaku on käynnissä 28.2. saakka. https://www.instagram.com/p/CXTG9tdDxeZ/

Pohjois-Suomen seurakunnan (Oulun) ohjaajahaku on käynnissä 31.3. saakka. https://pohjoissuomenortodoksinenseurakunta.fi/lapset-ja-nuoret-leirit

Taipaleen seurakunnan leirien ohjaajahaku on käynnissä 28.2. saakka. https://ort.fi/taipale/2022/02/07/seurakunta-etsii-nuoria-kesatoihin-4/

Tampereen seurakunnan leirien ohjaajahaku on käynnissä 4.3. saakka. https://www.facebook.com/TampereOrt/posts/5240343309351748

Turun seurakunnan leirien ohjaajahaku on käynnissä 16.3. saakka. https://www.turkuort.fi/uutiset/kesan-2022-seurakunnan-tyopaikat-haettavana/