Ehtoollinen on yhteyden mysteeri – katso uusi video ehtoollisesta

Vietämme tänään, suurena torstaina, Pyhän Herran Ehtoollisen asettamisen muistoa. Tähän liityen on julkaistu Ortodoksisuuden mitä, miksi, miten-videosarjassa uusi osa ”Ehtoollinen”. Video opettaa ehtoollisen sakramentin asettamisesta, merkityksestä ja ehtoolliseen osallistumisesta.

Videota on tehty mukavasti myös talkoovoimin, esimerkiksi Tampereen ortodoksisen seurakunnan nuorista Martin Haukka kuvasi osan materiaalia ja Eino Piiroinen näyttää videolla ehtoolliseen osallistumisen mallia. Filantropia ry:n kautta mukaan saatiin myös kuvamateriaalia Afrikasta.

Käsikirjoituksen rungon laati uskonnonopettaja Maura Ihatsu ja lukijana toimii Porin tiistaiseurastakin tuttu Juhani Koskimaa. Videon äänitys ja editointi ovat Markus Hännisen jo tunnetuksi tullutta, hyvin kaunista käsialaa. Videon ovat tuottaneet Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry, Filantropia ry sekä PSHV ry.

Video avaa kauniisti sitä, että ehtoollinen on Kirkon elämän keskipiste ja meidän ikkunamme Jumalan valtakunnan ateriapöytään. Ehtoollinen on yhteyden ja ykseyden mysteeri: siihen osallistuminen yhdistää meidät paitsi omaan seurakuntaamme, samalla koko maailmanlaajuiseen ortodoksiseen Kirkkoon sekä näkymättömään maailmaan.

Muistetaan siis, että ehtoollinen on iloinen asia. Se on annettu meille sielun ja ruumiin terveydeksi, Jumalan kunniaksi ja iankaikkiseksi elämäksi. Kun ehtoollisen nautittuamme palaamme maailmaan, viemme palan Jumalan valtakuntaa sinne mukanamme, olemalla maailmassa ilona ja valona.

#rohkeastiortodoksi #pyhämysteerio #ehtoollinen #eucharistia #Причастя #Причастие #nattvarden #orthodoxlife #orthodoxtheology #ortodoksistateologiaa #ortodoksisuudenmitämiksimiten #frimodigtortodox #heligtmysterium #сміливийправославний #святетаїнство

Liitolle uusia johtokunnan jäseniä sekä puheenjohtaja

Rovaniemellä leirikeskus Leirikarissa ja verkossa 25.3.2023 pidetyssä ONL ry:n vuosikokouksessa valittiin liiton johtokuntaan kolme uutta jäsentä.

Liiton uudeksi puheenjohtajaksi valittiin yhteisöpedagogi Antti Potkonen Joensuun ortodoksisesta seurakunnasta. Antti tekee ammatikseen kunnallista nuorisotyötä ja lisäksi hänellä on monipuolinen kokemus ortodoksisena ohjaajana, mm. Helsingin, Kainuun ja liiton leireiltä. 32-vuotias Antti on ollut myös liitossa töissä vuosina 2015-2017 sekä toiminut liiton johtokunnan jäsenenä.

Tommi Kallisen ottamassa kuvassa kristinoppileirin johtajana 2016 toiminut Antti on kriparyhmän kanssa vierailulla Lintulan luostarissa ja tervehtii äiti Kseniaa.

Erovuorossa olleiden Anna Kasdagliksen ja Karina Huttusen tilalle valittiin liiton johtokunnan uusiksi jäseniksi teologian opiskelija Mikael Honkaselkä (Kuopio/ Joensuu) sekä mielenterveysalalla työskentelevä ja monessa aktiivinen Leena Fofonoff (Sevettijärvi/ Rovaniemi).

Lämpimät kiitokset poisjäävälle puheenjohtajalle, isä Kaarlo Saarennolle sekä Annalle ja Karinalle isosta panoksestanne liiton hyväksi!

Toivotamme uusille ja vanhoille luottamushenkilöille ja kailkille nuorisotyötä tekeville monia armorikkaita vuosia! Määŋgid äärmreeʹǧǧes iiʹjjid pukid kook lie mieʹldd nuõrituâjast!

#rohkeastiortodoksi #onlry#nousenuoriortdoksi #onlry80vuotta

ONL ry:n harvinainen kultainen ansiomerkki Isä Jyrki Penttoselle

Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry:n johtokunta on päättänyt myöntää kultaisen ansiomerkin isä Jyrki Penttoselle, joka tunnetaan ihmisyyttä ymmärtävänä ja helposti lähestyttävänä Abba G:nä.

ONL ry:n kultaisia ansiomerkkejä on jaossa kaikkiaan vain seitsemän kappaletta ja ne myönnetään poikkeuksellisen ansiokkaasta panoksesta ortodoksisessa nuorisotyössä.

Nyt merkin saa siis isä Jyrki, joka tunnetaan ONL:n ja muissa kirkon entisissä ja nykyisissä nuorisopiireissä Bentsona tai abba G:nä. Hän oli pitkän linjan nuorisotyöntekijä jo kauan ennen aikaansa ONL:n pappina vuosina 1999–2001. Hän on monille tuttu leirinohjaaja 80-luvulta lähtien niin ONL:n, Joensuun kuin Helsinginkin leireillä.

ONL:n papiksi joensuulaislähtöinen perheenisä siirtyi Helsingistä uskonnonopettajan työstä, kirkon nuorisotyön ydintä sekin. Papin työ vei isä Jyrkiä myöhemmin mm. Helsingin kautta Lappiin ja Kajaaniin. Viime vuodet isä Jyrki on tehnyt papin sijaisuuksia Helsingin ja Joensuun seurakunnissa.

Rakkaus kissoihin, taiteeseen ja jalkapalloon ovat osa monien mielikuvaa isä Jyrkistä, puhumattakaan isä Jyrkin luontevasta asenteesta kaikenlaisia ihmisiä kohtaan. Moni kuvailee isä Jyrkiä helposti lähestyttäväksi ja ONL:n aikana isä Jyrki oli tukena monien tulevien kirkon työntekijöiden hengellisessä kasvussa ystävänä, rippi-isänä ja erilaisten kulttuuristen toimintojen ideanikkarina.

Kunnioitus ihmisiä kohtaan juuri sellaisina kuin he ovat, kuuluu myös erään nuoren palautteesta vuosien takaa: ”Kriparilla papilla oli aikaa synnintunnustuksella todella kuunnella minua ja murheitani.”
Isä Jyrki onkin ollut käytettävissä lasten ja nuorten kanssa toimimiseen ja olemiseen erottamattomana osana seurakuntatyötä koko uransa ajan. Isä Jyrkille Kirkko on sen yhteisön keskellä, niiden ihmisten iloissa ja suruissa, joita hänet on laitettu kulloinkin palvelemaan rippi-isänä, pappina ja nyt entistä enemmän esirukoilijana.


”Olen otettu ja jaan kunnian nykyisten ja entisten nuorten kanssa”

Isä Jyrki Penttonen.

Tavoitimme isä Jyrkin tuoreeltaan palkitsemisuutisen tiimoilta.
— Ihan aluksi on sanottava, että ONL:n kultaista ansiomerkkiä olen pitänyt korkeimpana kirkollisena tunnustuksena Suomen ortodoksisessa kirkossa. Yhtään väheksymättä muita huomionosoituksia. Mutta tämä on myönnetty nyt minulle ja olen siitä tavattoman hämmästynyt ja otettu. Helpompi minun on se ottaa vastaan, jos jaan sen Suomen ortodoksisen nuorten, lasten ja entisten nuorten kanssa, kuvailee isä Jyrki tuntemuksiaan.

Pyysimme isä Jyrkiä jakamaan muistojaan kirkon nuorisotyöstä.
— Hyviä muistoja on niin valtavasti etten osaa erikseen nostaa niistä mitään esiin. Niitä on todella joka leiriltä, kerhosta, retkeltä, partiosta, tapahtumista, kursseista ja kokoontumisesta.
— Tätä työtä tehdään omalla persoonalla, oli se sitten millainen tahansa. Veikkaan tulleeni näinkin kauan lasten ja nuorten kanssa hyvin juttuun, kun en ole koskaan kasvanut ” aikuiseksi “, arvelee isä Jyrki.
— Pitää yrittää hyväksyä itsensä ja parhaan mukaan ne joiden kanssa ja joiden eteen työskentelee.

Nuorisotyötä tehdään omalla persoonalla, mieluiten parhaansa yrittäen

Mikä sitten on isä Jyrkin mielestä tärkeintä ortodoksisessa nuorisotyössä?
—Tärkeintä on tehdä parhaansa. Kaiken alku ja loppu on jumalanpalvelus. Ortodoksisuus on käytännönläheinen elämäntapa ja siksi se sopii nuorisolle. Lasten ja nuorten täytyy tuntea oikeasti olevansa hyväksyttyjä sellaisina kuin ovat, vaikka tietenkin joitakin rajoja on vedettävä turvallisuuden vuoksi. Paras palkinto ortodoksisesta nuorisotyöstä työntekijälle on se kun kerho, tapahtuma, kurssi tai leiri on ohi ja osallistuja sanoo: ” Täällä oli kivaa, tulen uudestaan “. — Ole oma itsesi, se kannattaa. Nuorisotyön tuloksia on monesti vaikea arvioida, mutta voin sanoa, että joskus vuosikymmenien viiveellä saa huomata, että kyllä me onnistuttiin.
Kysyimme vielä isä Jyrkiltä, että miksi kirkon työtä urakseen pohtivan kannattaa hakeutua opiskelemaan ortodoksista teologiaa.
— Koulutuksen ja työkentän näköpiirissä on kriisi ja se saattaa muuttua ankarammaksikin, mutta teologian opiskelu kannataa. Pitää olla uskoa tulevaisuuteen kuten myös siihen, että saa tehdä rakastamaansa työtä kirjaviisautta ja laulupuolta opiskelleena. Vanha sanonta kuuluu: Kaikki opettajat osaavat laulaa. Piispat ja papit ovat sitten asia erikseen. Itse uskallan sanoa, että suhtauduin opiskeluun luonteelleni poikkeuksellisella huolellisuudella, jopa fanaattisuudella. Siksi niistä opeista jäi aika paljon mieleenkin, muistelee isä Jyrki.
—Kun opit on saatu, niitä pitää tutkistella sydämessään, miettiä, punnita ja pureskella. Jossain vaiheessa siitä tulee tietoa, jota on helppo välittää muillekin. Jos ennen opiskelua ei ole oppinut tärkeimpiä ortodoksien iskulauseita, teologiaa opiskellessa ne oppii ja vieläpä monella kielellä: ICXC NIKA = Jeesus Kristus voittaa, XB = Kristus nousi kuolleista! Näitä kun toistaa ja uskoo niihin, opiskelusta on todella ollut hyötyä.

Ristinmerkki on rohkeutta

Ortodoksisten nuorten liiton tämän vuoden teema on ”rohkeasti ortodoksi” ja kysyimmekin, mitä se tarkoittaa isä Jyrkin elämässä.
— Minulle rohkeasti ortodoksina oleminen on sitä, että uskaltaa tehdä ruokailua aloittaessa ristinmerkin missä vain. Uskaltaa mennä kirkkoon. Uskaltaa jopa kertoa menevänsä ” ortodoksiuskisten ” leirille kesällä tai talvella. — Kaikki eivät ole rohkeita ortodokseja. Ei huolta. Teistäkin voi ajan kanssa tulla rohkeita ortodokseja!

Vielä lopuksi: mitä terveisiä kultaisella ansiomerkillä palkittavalla ”Abba G:llä” on kirkkomme ortodoksinuorille?
— Ole ylpeästi ortodoksi. Kuulut pieneen vähemmistöön Suomessa, mutta älä lannistu, sillä meitä on koolla usein ihan paljon. Tule rohkeasti kirkkoon, kerhoihin, leireille ja tapahtumiin. Huomaat että ortodoksikavereitakin löytyy ja niistä melkein kaikki ovat tosi hyviä tyyppejä. Tule ja katso.

Toivotamme rakkaalle isä Jyrkille monia armorikkaita vuosia!

Isä Jyrki palkitaan huhtikussa Helsingissä.

Teksti: Maria Kauppila ja Teemu Toivonen
Kuva: Penttosten perhealbumi

Kutsu liiton vuosikokoukseen 25.3.

Kokous on pidetty ja pöytäkirjan voit lukea täältä.


Lämpimästi tervetuloa ONL ry:n vuosikokoukseen lauantaina 25.3.2023 klo 13. Kokouspaikkana on leirikeskus Leirikari Rovaniemellä ja kokoukseen voi hyvin osallistua myös etäyhteyksin.

Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.
Lisäksi esityslistalla on
A) Liiton taloustilanne, sillä liitto ei saanut Opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustusta vuodelle 2023. Toimintasuunnitelman sopeuttamisen lisäksi liitolla saattaa olla tarve 5-15t € summan lainaamiseen, esim. kirkolta tai pankilta.

B) Sääntömuutosesitys koskien yhteisöjäsenten äänimääriä (sääntö nro 14) sekä säännön numero 11 viimeisen lauseen muokkaamista vastaamaan nykytilannetta.

Esityslista löytyy täältä.

Kokoukseen tulee ilmoittautua viimeistään 20.3.2023 esim. ilmoittautumislomakkeella tai sähköpostitse onl (at) ort.fi

Lähetämme ilmoittautuneille sähköpostitse osallistumisohjeet ja etäosallistumislinkin. Äänioikeus kokouksessa on liiton 15 vuotta täyttäneillä jäsenillä. Jäseneksi voi liittyä täällä: https://onl.fi/onl-ry/jasenyys/

ONL ry:n vuosikokouksessa noudatetaan yhdistyslakia ja liiton sääntöjä sekä yleistä kokouskäytäntöä. Liiton säännöt löytyvät verkosta.

Mahdollisissa suljettua lippuäänestystä vaativissa tilanteissa käytetään kotimaista äänestyskoppi.fi-palvelua. Ennakkoon ilmoittautuneet voivat käyttää äänestyskoppi-palvelua kokouksen aikana sähköpostitse lähetettävän linkin kautta. Kyseinen palvelu mahdollistaa myös valtakirjaa käyttäville yhden tai useamman yhteisöäänen käytön.

Yhteisöjäsenten edustajien tulee toimittaa valtakirja viimeistään 20.3.2023 sähköisesti osoitteeseen onl (at) ort.fi
ONL ry:lla on olemassa yhteisöjäsenten valtakirjapohja, myös valtuuttajan omaa valtakirjapohjaa voi käyttää.

Liiton kokouksissa on äänioikeus 15 vuotta täyttäneillä liiton jäsenillä. Henkilöjäsenillä on yksi ääni.

Liiton yhteisöjäsenillä on käytössään yksi ääni alkavaa 1000 jäsentään kohti, kuitenkin enintään kuusi (6) ääntä. Jäsenenä oleva oikeuskelpoinen yhteisö käyttää äänioikeuttaan valtuuttamansa edustajan tai edustajien kautta yhdistyksen kokouksessa. Jäsenyhteisön edustaja voi käyttää valtakirjalla oman henkilöäänensä lisäksi yhden muun jäsenen ääniä, maksimissaan kolme ääntä.

Tervetuloa!

___

Vuosikokouksessa käsiteltävät asiakirjat:

Toimintasuunnitelma2023
Talousarvio2023
Toimintakertomus2022
Tilinpäätös 2022
Tilintarkastuskertomus koskien vuoden 2022 tilejä (ei ole vielä saatavilla; tilit ovat parhaillaan tarkastettavina).

Vuosikokouksen tapahtumasivu:
https://onl.fi/event/vuosikokous-25-3-rovaniemella-etaosallistuminen-mahdollista/


Ohjaajahakua jatketaan!

Saimme alkuperäiseen määräaikaan mennessä hyviä hakemuksia, mutta hyvin niukasti, joten jatkamme hakuaikaa 28.3. saakka.

Haemme ohjaajia Valamossa 11.-18.6.2023 järjestettävälle kristinoppileirille, sekä Valamon opiston Pienet Pyhiinvaeltajat -kurssille 16.-18.6.2023.
Lisäksi voit hakea samalla hakemuksella lastenohjaajaksi Puroniemen Ystävät ry:n perheleireille (Perinteinen perheleiri 9.-13.7. ja Ollaan yhdessä -leiri 14.-18.7.), välitämme tiedot eteenpäin heille.

Kriparille on haussa on niin ryhmänohjaajia, asiaohjaajia ja yleisohjaaja, joten tehtäviä on monenlaisille ohjaajille. Leiriteologi on jo valittu. Palkattavien ohjaajien kokonaismäärä riippuu leiriläisten määrästä.

Pienet Pyhiinvaeltajat -kurssille lapset osallistuvat aikuisen kanssa yhdessä, se on siis perheleirityyppinen. Ohjaajatarve kurssilla on vielä hiukan epävarma, mutta melko varmasti tälle kurssille palkataan kaksi ohjaajaa (ensisijaisesti täysi-ikäisiä).

Taloussyistä emme näillä näkymin pysty järjestämään omaa lastenleiriä tänä vuonna.

Palkkaus ja hakuohjeet

Kultakin leiripäivältä leirinohjaajat saavat palkkaa kokemuksen ja tehtävien mukaan, sekä ilmaisen majoituksen ja ruokailut. Matkakulut asuinpaikan ja leiripaikan välillä korvataan edullisimman mahdollisen kulkuneuvon mukaan. Valinnassa on eduksi, jos on suorittanut leirinohjaajien peruskurssin aiemmin tai kuluvana keväänä. Työ on kirkon kasvatustyötä, joten valittavien tulee olla ortodoksisen kirkon jäseniä.

Kaikkien ohjaajiksi valittavien tulee osallistua leirin ennakkosuunnitteluun erikseen sovittavalla tavalla (esim. Google Drivessa tai sähköpostitse). Käytännön työskentely alkaa jo leiriä edeltävänä päivänä, Valamon kriparin palkallinen suunnittelupäivä on 10.6.

Kirjalliset hakemukset on lähetettävä ONL:n toimistolle 28.3.2022 mennessä.

Hakemukset lähetetään osoitteella: ONL ry, Kirkkokatu 18 A+B 17, 80100 Joensuu tai sähköpostitse liitetiedostona osoitteella onl (a) ort.fi.

Valinnoista ilmoitetaan kaikille hakeneille mahdollisimman pian hakuajan päätyttyä sähköpostitse. Muista siis lukea ilmoittamaasi sähköpostia säännöllisesti.

Jos leiri joudutaan perumaan nopealla aikataululla koronarajoitusten vuoksi, tai jos et pysty tulemaan töihin sairastumisen tai tapaturman vuoksi, maksamme kuitenkin työsopimuksen kanssamme jo tehneille korvauksen, kristinoppileiriltä kahden päivän palkan ja lastenleirin osalta yhden päivän palkan.

ONL ei palkkaa ohjaajia muiden järjestämille leireille, mutta voit ilmoittautua ”ohjaajapankkiin”, josta välitämme tarpeen mukaan seurakunnille ja Puroniemen Ystävät ry:lle sopivien ohjaajien yhteystietoja. Ohjaajapankkiin voit ilmoittautua vaikka et hakisi ONL:n leireille töihin.

Kerro kirjallisessa hakemuksessasi ainakin seuraavat asiat:

  • Nimesi ja syntymäaikasi
  • Yhteystietosi (postiosoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite)
  • Miksi leirinohjaustyö kiinnostaa, miksi olisit hyvä leirinohjaaja?
  • Aiempi työ- ja leirikokemuksesi, harrastuksesi, mahdollinen kielitaito
  • Minkä ajan olet käytettävissä?
  • Mille leirille erityisesti haluaisit ohjaajaksi?
  • Ilmoittaudutko samalla ns. ohjaajapankkiin?

Seurakuntien ohjaajahaut

Myös seurakunnat hakevat ohjaajia leireilleen, lisäämme alle linkkejä hakuilmoituksiin. Monet seurakunnat palkkaavat leireilleen pääsääntöisesti omia jäseniään, mutta aina sopivia hakijoita ei ole riittävästi, joten muidenkin ortodoksisten seurakuntien jäsenten kannattaa hakea.

Helsingin seurakunnan leirien ohjaajahaku on käynnissä 28.2. saakka. https://www.hos.fi/leirityota-tarjolla-kesaksi-haku-alkaa-30-1/

Joensuun seurakunnan leirien “vanhojen” ohjaajien haku on käynnissä 13.-26.3. ja uusien ohjaajien haku 20.3.-2.4. https://ort.fi/joensuu/etusivu/lapset-ja-nuoret/nuorten-koulutukset/

Jyväskylän seurakunnan ohjaajahaku on käynnissä 1.3. saakka. https://jklort.fi/2023/01/31/haku-leirinohjaajaksi-tai-keittioapulaiseksi-pyhakankaalle-1-2-1-3/

Kuopion seurakunnan leirien ohjaajahaku on käynnissä 3.3. saakka. https://ortkuopio.fi/uutiset/kesan-2023-ohjaajahaku/

Pohjois-Suomen seurakunnan (Oulun) ohjaajahaku on käynnissä 31.3. saakka. https://pohjoissuomenortodoksinenseurakunta.fi/lapset-ja-nuoret-leirit

Taipaleen seurakunnan leirien ohjaajahaku on käynnissä 28.2. saakka. https://ort.fi/taipale/2023/02/14/seurakunta-etsii-nuoria-kesatoihin-5/

Tampereen seurakunnan leirien ohjaajahaku päättyy 20.2. https://www.tampereort.fi/

Turun seurakunnan leirien ohjaajahaku on käynnissä 15.3. saakka. https://www.turkuort.fi/tapahtumat/tapahtumat-tapahtumat/kesatyopaikat-seurakunnassa-kesalla-2023/

Rohkeasti ortodoksi

Ortodoksisten nuorten liiton 80-vuotisjuhlavuoden pääteema on “Rohkeasti ortodoksi”.

“Erilainen ei ole vääränlainen, vaan ainutlaatuinen. Kun olemme avoimesti ja peittelemättä ortodokseja, myös muut oppivat arvostamaan meitä.”
Isä Kaarlo Saarento, Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry:n puheenjohtaja

Rohkeasti ortodoksi on Ortodoksisten nuorten liiton 80-vuotisjuhlavuoden pääteema. Teema sopii mainiosti myös siihen, että kirkko juhlii 100 vuotta osana Konstantinopolin patriarkaattia. Lisäksi vuonna 2023 myös uskonnonvapauslaki täyttää 100 vuotta.

ONL:n puheenjohtaja, isä Kaarlo Saarento pohtii teemaa Tuohustuli-verkkolehden artikkelissa:
— Tänä päivänä me ortodoksit elämme Suomessa yhä vähemmistönä enemmistön keskellä. Onneksi enää harva joutuu sen vuoksi kiusatuksi koulussa tai kavereiden kesken. Silti vieläkin monella meistä on kokemusta vaikkapa siitä, miltä tuntuu olla ainoa oppilas omalla uskontotunnilla, arvelee isä Kaarlo.

—  ”Rohkeasti ortodoksi” -teema kannustaa meitä olemaan ylpeitä omasta ortodoksisuudestamme ja pitämään sitä esillä arjessa.
—  Meitä kutsutaan elämään rohkeasti omana itsenämme, kuten kirkkomme lapsia ja nuoria jo vuosikymmenet sitten, Erilainen ei ole vääränlainen, vaan ainutlaatuinen, summaa isä Kaarlo ja jatkaa:
— Kun olemme ainutlaatuisia avoimesti ja peittelemättä, myös muut oppivat arvostamaan meitä sellaisina.

Helmiemilia Malin on nuori aktiiviortodoksi ja hän hahmottaa rohkeasti ortodoksina elämistä näin:
— Voimme tuoda rohkeasti esille katsomustamme esimerkiksi siihen liittyvässä keskustelussa ja kertoa ortodoksisesta elämäntavasta siitä kiinnostuneille ihmisille. — Omassa elämässäni tämä on näkynyt esimerkiksi siten, että olen pitänyt esitelmää lukiossani ortodoksisuudesta ja samalla esitellyt ortodoksisia esineitä, kuten ikoneita. Minulle on myös ollut luonnollista olla avoin juhliin liittyvistä perinteistä, kuten pääsiäisen vietosta.

Helmiemilian Tuohustuli-jutun voit lukea kokonaisuudessaan täältä ja isä Kaarlon lukea täältä.

Pääteeman iloinen ilme
Rohkeasti ortodoksi -teeman logon on suunnitellut Anni Repo, joka aloittaa myös Tuohustuli-liitteen taittajana numerosta 2/2023 alkaen.
Valitsimme ilmeeseen kirkkaita ja iloisia värejä, joilla saa aikaan sekä virallisia että hauskoja yhdistelmiä. Osa sävyistä on tuttuja ONL:n virallisesta logosta ja fonteissa on sukunäköä mm. Ortodoksisto.fi -sivuston logon kanssa.
— Tavoitteena oli värikäs ja mieleen jäävä logo, jossa on elämää ja lapsekastakin ilmettä, kun kyseessä on erityisesti lasten ja nuorten liiton teema, kertoo Anni Repo.

Graafinen ilme on koko kirkon ja kaikkien seurakuntien vapaasti käytettävissä ja siihen voi tutustua täällä.

Voihan perhe! -videosarja
Rohkeasti ortodoksi -teemaan liittyen putkahtaa tänä keväänä ONL:n YouTube -kanavalle Voihan perhe! -videosarja, jossa isä Joonas Ratilainen käsittelee erilaisia asioita ja perhearkea vähemmän tunnetusta näkökulmasta.
—  Minulla on vähän sellainen kokemus, että paastoamisesta ja kilvoittelusta on yksipuolista opetusta tarjolla ja katekumeenejakin asia askarruttaa paljon ja se usein typistyy vain listaksi mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä, avaa isä Joonas videoidensa taustoja.
—  Toimittuani diakoniapappina Joensuussa ja pienperheemme isänä on minullekin tullut pappina vähän erilainen perspektiivi siihen, mitä kaikkea kilvoittelu on.
—  Olen ajatellut käsitellä erilaisia eteeni tulleita kysymyksiä, kuten vaikkapa miten ortodoksikristityn kilvoitus voi onnistua kodissa, jossa sairastumiset, väsymys tai uupumus vaikeuttavat kirkossa käyntiä? Miten paastotaan ekumeenisissa perheissä, sairauden tai vaikkapa syömishäiriön kanssa? Miten kertoa ortodoksisuudesta lapsille ja ylläpitää suhdetta kirkkoon ja jumalanpalveluksiin? Miten toimin, kun kirkossa loukattiin ja peloteltiin lapsia ja nyt he eivät uskalla eivätkä halua lähteä kirkkoon?

Kuusi videota julkaistaan suuren paaston aikana ja ensimmäinen niistä julkaistaan ensimmäisellä paastoviikolla eli viikolla 8.

Nuoria Jyväskylän ortodoksisessa kirkossa Kulmakivi-festareiden aikaan. Kuva: Emilia Ollikainen

Hyvää temppeliintuomisen juhlaa sekä kansainvälistä ortodoksisten nuorten päivää 2.2. kaikille!

#rohkeastiortodoksi #proudlyorthodoxchristian #nousenuoriortodoksi #onlry1943

Teksti: Maria Kauppila, toiminnanjohtaja, ONL ry
Kuva: Emilia Ollikainen
Logo: Anni Repo

Kuulumisia liiton vuodesta 2022

TAKAISIN TAPAHTUMAELÄMÄÄN

Vuosi 2022 oli jo liiton 79. toimintavuosi ja koronahaasteiden jälkeen päästiin taas toteuttamaan monenlaista ohjelmaa, mm. voitiin vihdoin järjestää valtakunnalliset Kulmakivi-nuorisofestarit!

Samassa yhteydessä järjestettiin myös laatuaan tiettävästi ensimmäinen kirkolliskokousedustajien ja nuorten paneelikeskustelu, johon yleisö saattoi osin osallistua kännykkäsovelluksen avulla.

Toimintakalenterissa olivat myös leirinohjaajien peruskurssi, Valamon Kristinoppileiri ja Puroniemen lastenleiri. Muutaman vuoden tauon jälkeen voitiin jatkaa myös nuorisovaihto-ohjelmaa Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin ja Suomen välillä.

Opintokeskus Siviksen kurssitukea saatiin peräti 8 omaan ja 26 yhteisöjäsenten kurssiin tai koulutukseen.

JULKAISUKUVIOITA

Perinteinen lastenlehti, Tuohustuli, kävi taloussyistä läpi muodonmuutosta ja alkoi ilmestyä verkkolehtenä ja pienenä printtiliitteenä Aamun Koiton välissä.

Liiton Youtube-kanavan tarjontaa katsottiin 49.000 kertaa vuonna 2022. Suosituin Facebook-julkaisu oli SPR:n alunperin julkaisema, rasismin vastainen kuva, jonka yhteydessä muistutettiin venäläistaustaisten asiallisesta kohtelemisesta, Ukrainan tilanteen nostamista tunteista huolimatta; julkaisun kattavuus oli 7500 ja reaktioita tuli lähes 600. Instagramissa suosituimpia olivat kristinoppileiriin ja hopeisen ansiomerkin jakamiseen liittyvät julkaisut.

Tavoitteista jäi osin toteutumatta kestävän kehityksen teemojen aktiivinen työstäminen, vaikka teema näkyikin jossain määrin sekä suuren paaston aikana että leiritoiminnassa. Vastaavasti liitto oli aktiivinen kuitenkin Ukrainan konfliktin syttymisen alusta asti ja tuotti jo keväällä ukrainankielisen ”Ortodoksisuuden mitä, miksi, miten” -vihkosen ja muuta materiaalia tueksi ukrainalaisten pakolaisten kohtaamiseen.

RESURSSEJA

Liitto työllisti 2,5 päätoimista työntekijää, lisäksi kertomusvuoden aikana oli lyhyissä työsuhteissa, esim. leiri- ja lehtitöissä 45 henkilöä. Liiton toimintaan osallistui myös nelisenkymmentä talkoolaista.

Liiton talous oli suhteellisen vakaa, vaikka lehtitoiminnan kulut olivat aiempaa suuremmat ja painettujen julkaisujen myyntituotot aiempaa pienemmät. Liiton tilinpäätös vuodelta 2022 oli 1000 € ylijäämäinen.

Liiton toiminnan päärahoittajat olivat Suomen ortodoksinen kirkko ja Opetus- ja kulttuuriministeriö. Muita tuloja saatiin mm. Opintokeskus Siviksen tuntituesta, tuotemyynnistä ja osallistumismaksuista sekä liiton sijoitusasunnon vuokratuotoista.

SUURET KIITOKSET kaikille toiminnassamme mukana olleille osallistujille, vapaaehtoisille, työntekijöille, kolehtiapua antaneille, lasten ja nuorten ja nuorisotyön puolesta rukoilleille sekä tietysti rahoittajille ja yhteistyökumppaneille!

Oheisista kuvista kiitos kaikille kuvaajille, joista mainittakoon erityisesti Emilia Ollikainen, Apollonia Virtanen ja Markus Hänninen.

#rohkeastiortodoksi #nousenuoriortodoksi #onlry1943

Ortodoksisen nuoren asialla jo vuodesta 1943 – liitto 80 vuotta

Vuosi 2023 on liiton 80. toimintavuosi ja juhlavuonnaan liitto haluaa korostaa ortodoksisen identiteetin tukemisen merkitystä.

80 vuotta sitten asiasta puhuttiin eri termeillä, mutta tuosta identiteettikysymyksestä koko liitto sai alkunsa vuonna 1943, sodan keskellä Sortavalassa. Rohkeasti ortodoksi on juhlavuoden pääteema ja sen tärkeänä tavoitteena on karsia turhia ennakkoluuloja ja harhakäsityksiä, joita ortodoksit usein kohtaavat sekä auttaa uskonnollisessa marginaaliroolissa eläviä ortodoksisia lapsia ja nuoria kokemaan yhteenkuuluvuutta sekä ylpeyttä omasta henkisestä kulttuuriperinnöstään.

Tässä ajassa myös uskonto osana pakolaisten kotoutumisen strategiaa on mahdollisuus, ja liitto haluaa olla osaltaan mukana luomassa erityisesti ukrainalaislähtöisten pakolaisten osallistumismahdollisuuksia, esimerkiksi järjestämällä ukrainankielisen ortodoksisten ohjaajien koulutuksen.

Teema sopii luontevasti jokaiseen liiton itselleen määrittelemään toimintaperiaatteeseen ja arvoon sekä 100 vuotta täyttävän uskonnonvapauslain henkeen.

Liitto juhlii syntymäpäiviään pitkin vuotta, jo heti alkuvuodesta uutuustuotteena on opiskelijoiden toivoma haalarimerkki Liiton viestintäkanavilla nähdään ja kuullaan liiton yhteisöjäsenten nuoria jäseniä. Lisäksi kestävän elämän teemaan liittyen haastetaan seurakuntia mukaan yhdessä toteutettavaan haaste- ja puuhakampanjaan.

Erityinen juhlaviikonloppu on Helsingissä 16.-17.9.2023 eli samassa yhteydessä kuin patriarkka Bartolomeos vierailee Suomessa, juhlistamassa kirkon 100-vuotista taivalta Konstantinopolin patriarkaatin alaisuudessa.

Kristus syntyy, kiittäkää!

Iloista ja rauhallista Kristuksen syntymäjuhlaa ja vuodenvaihdetta!

Toimistomme on suljettu 22.12.2022-1.1.2023. Palvelemme taas 2.1. lähtien normaalisti.

Joulukorttien ja muiden joulumuistamisten sijaan olemme tehneet kiristyssidelahjoituksen Ukrainaan Suomessa vierailleen isä Sergiy Berezhnoyn kautta, sekä pienen rahalahjoituksen Filantropian paastokeräykseen.

Kristus syntyy, kiittäkää!

Kristus födes, lovsjungen!

Kristõs šâdd, späʹssbõõššâd!

Христос народжується, славте!

Христос рождается, славите!

Christ is born, glorify Him!

Χριστός γεννάται, δοξάσατε!

Kaupanpäällisiä verkkokauppatilauksiin

Viimeistään 19.12. tehtyihin, vähintään 25 euron suuruisiin tilauksiin tarjoamme postikulut kaupan päälle.

Liiton henkilöjäsenet saavat Kristuksen elämä -kirjan tilaukseen 5 yksiosaista korttia kaupan päälle. Mainitse jäsenyydestäsi tilauksen lisätiedoissa. Voit lisätä haluamasi yksiosaiset kortit tilaukseen ostoskorin kautta, tai mainita niistä lisätiedoissa. Ellei korttimalleja ole mainittu, valitsemme kaupanpäälliskortit sattumanvaraisesti.

Viimeistään 19.12. tehdyt tilaukset lähetetään ennen joulua. Tilauksia lähetetään mahdollisesti vielä myöhemminkin joulunalusviikolla, sen jälkeen tilauksia lähetetään seuraavan kerran 2.1.2023.